"No tuota, etkö sinä jo ole Amerikkaan tuumannut lähteä, Matti?"
Sampan ääni värähti, kun hän tämän sanoi. Silmät vilkahtivat Matista emäntään ja emännästä taas Mattiin. Emännän silmiin ne sähköisesti vaikuttivat: panivat nekin salaa ja omituisesti sirrittäen Mattia tirkistämään.
"Kukapa minunlaistani Amerikkaan kustantaa", sanoi Matti huolettomasti.
Hän ei huomannut ollenkaan omituisuutta kysymyksessä.
Ne rupesivat molemmat, Samppa ja emäntä, sanomaan joutavaksi Matin tuumia, ettei muka kukaan häntä sinne kustantaisi. "Hooja, huonompiakin sinne autetaan ja tylsäpäisempiä!"
Matti tunsi rintansa paisuvan innosta, kun tämä isäntäväki häntä niinkin miehenä piti.
"Kyllä mä sen sanon", tuumi Matti rohkeasti jo itsekin, "että kyllä minä sieltä tollarit toisin niin pian kuin joku muukin."
"Noo toki", vakuutti emäntäkin.
"Miks'ei", sanoi Samppa ja puhui sitten siitä, että huonommatkin ne…
"Menisin minä ainakin Amerikkaan", ilmoitti Samppa vihdoin, "mutta kun on tuo sotaväkeen meno, niin ei pääse."
"Miksi ei pääse?" kyseli Matti nähtävästi tietäen isännän esteen syyn.
Mutta tuntui siltä kuin hänellä hampaiden takana jo olisi ollut
Sampalle valmiit päästökirjat, niin mahtavalta hän näytti.