"Joutuin, joutuin!" kiirehti Tuppelin, "ei minulla ole aikaa tässä ruveta selvittelemään, miksi kukin asia on niin, eikä näin."
"No, no tuota, vai ovat ne kallistuneet." Mies kaiveli taskustaan kymmen pennisen.
"Mitähän varten ne ovat kallistuneet?" Hän taas kumarsi päänsä pilettiluukulle, mutta se paiskattiin kiinni niin että mies peläten nenäänsä ottavan veti sen vikkelästi takaisin. Samassa vieri juna asemalle.
Tuppelinilla ei ollut enää kiirettä, sillä tarpeelliset tehtävät oli hän ehtinyt paraiksi toimittaa. Nyt hän heitti virkatakin selkäänsä pistämättä käsiä ensinkään hihoihin, asetti vaakunalakin sovitellen päähänsä ja katsahti sitten pitkin ruumistaan. Pöksyt istuivat hyvästi ja lahkeet lepäsivät niin sievästi tuossa Ruotsista tuotuin vaatekenkäin päällä; hyvän muotoiset ne olivat itse kengätkin. Kaikki tuo huomio oli silmänräpäyksen työ, sillä siinä käytetyt ajatukset olivat vanhastaan muodostetut, monasti käytetyt ja aina varalla. Rintaa röyhistäen astui hän konttorista ulos ja tuuppasi mennessään portailta pari poikanulikkaa maahan. Kumarsi isosesti konduktörille joka tervehtien astui junasta. Ryhtyi sitten silmäilemään pitkin vaunuriviä, josko ketään tuttuja sattuisi matkassa olemaan. Sisään meni posteljoni ja muita junan palvelusväkeä paketteja ja paperivihkoja käsissä. Niiden perään Tuppelinikin antausi, kun ei junassa näkynyt muuta kuin noita huomiota herättämättömiä tavallisia, vieraita kasvoja.
Konduktöri oli tullut lähemmäksi, nähtävästi aikeessa jutulle ruveta, mutta siihen jäi, merkkipilliänsä nauhasta heiluttelemaan.
Akkoja ja lapsia oli taas ulkoa tuppaunut saliin, kylmähkö kuin oli. Mutta Tuppelin kävi vihaiseksi … tuossa kun kaikkein tien tukkivat ja pahaa löyhkää huoneesen tuovat!
"Pois salista! Ulos! Ei teillä ole täällä mitään tekoa." Hän tuuppi ja sysi poikasia ovelle päin ja antoi vaimoväelle vihaisia silmäyksiä, ohjeita ja neuvoja.
Kaikellaisten paperivaihtojen ja muiden pikkutoimitusten suoritettua lähti juna vihdoin eteenpäin. Tuppelini katsoi vielä vähän aikaa sen perään kunnes alkoi vilustaa ja lähti sitten sisään. Odotus-salissa varroskeli pari, kolme miestä, jotka kohteliaasti kumarrellen tervehtelivät. Tuppelin tunsi miehet, olivat vaan siitä likitienoilta, kauppias Kuittinen ja toiset talokkaita. Ne olivat tuttavia vakinaisen asemapäällikön kanssa, kävivät aina konttorissa asiansa toimittamassa y.m. Tuo tuttavuus pisti Tuppelinin vihaksi … kai ne taasen konttoriin tuppauvat, muutamat moukat! Mutta hän osasi masentaa liikanaisia tuttavuuden yrityksiä, katseli vaan kysyväisesti ivahymyllä toisten tuttavuutta teetteleviin silmiin, ikään kuin haluten kysyä, että mistä miehet ovat kotoisin.
Rinta pystössä, pönäkkänä astui Tuppelin salin läpi konttoriin, veti oven perässään kiinni ja väänsi salvan lukon eteen. Tuopa tuotti suurta nautintoa, iloa, että on olemassa apukeinoja joilla voi itseään nenäkkäistä vieraista varjella.
"Kaikkia täällä konttoriin lasketaankin!" Häntä ihmetytti vakinaisen asemapäällikön luonne, kun saattaa tuttavan kannalle asettua moukkain kanssa. Tuo oikein suorastansa inhotti.