* * * * *
Sillä aikaa salissa noin kymmenkunta henkilöä odotteli postin jakamista. Ensin vartoilivat seisomajalassa ja kun pitkäksi alkoi käydä kävivät istumaan ja odottelemaan. Siinä oli neljä viisi Amerikan-leskeä, pari kolme postilaukulla varustettua poikasta, Kantolan ja Upukan isännät, kauppias Kuittinen, sekä vielä joitakin muita, mitä lie olleet, ja asemamies.
Kuittinen kävi vähän hämille kun koeteltuaan saada ovea lukosta, huomasi sen salvatuksi.
"Jassoo, nyt onkin sellainen herra joka ei laske liikaa kansaa sisään", hän nyreissään sanoi ja kääntyi asemamieheen, ikään kuin tälle olisi erittäin tahtonut huomionsa päähän teroittaa.
"Juu", myönsi tämä. Hänkin näytti tietävän jotain koska niin salaperäisesti katseli.
Kuittinen kävi istumaan rahille.
"Kovin se näyttääkin ylpeältä ja turhanpäiväiseltä asemapäälliköksi tämä poika", virkkoi Kantolainen.
"Niin kuin perhanakin!" innostui Kuittinen sanomaan.
"Täällä onkin totuttu niin hyvään. Ei suinkaan sitä lienekään niin kohteliasta asemapäällikköä missään kuin meillä on vakinainen", arveli Kantolainen.
"Se on totta, se," todisti Kuittinen.