Saman päivän ehtoona seisoi vanha talonpoika rovastin eteisessä, outona sohlien rovastin kamarin oven lukkoa, kunnes vihdoin aukesi ja hän kurkisti sisään. Ei ketään näkynyt siellä. Astui sisään, rykäsi ja alkoi kuunnella josko joku alkaisi liikkua lähihuoneissa. Mutta kun ei mitään kuulunut ryähti hän uudestaan ja rupesi odottamaan. Vihdoin täytyi palata eteiseen koputtelemaan, jos sieltä paremmin kuuluisi. Eteisestä hän pojallensa virkkoi, tuolle koulusta eroitetulle Tukkilan Iikalle, joka kuistissa odotti, ettei koko pappilassa näy olevan ketään. Mutta jo vihdoinkin oli liikehtiminen huomattu sisällä, sillä eräs tyttö tuli jostain ovesta kurkistamaan. Tukkila palasi eteiseen ja kumarsi.
"Ketä te etsitte?"
"Rovastia olisi pitänyt saada tavata." Tukkila astui likemmäksi ajatellen, että rovasti olisi samassa huoneessa jossa reitikin.
"No olkaa sitten niin hyvä ja odottakaa vähän aikaa, pappa tulee kohta konttoriin."
"Noo." Tukkila rupesi seisolemaan ja katselemaan eteistä kaikin puolin. Siinä oli päällystakkeja nauloissa, miesten ja naisten hattuja ja sitten sauvoja ja sateenvarjoja tuossa.
Tukkila meni tuntelemaan tuota mukavaa renkkua, jossa keppejä ja sateenvarjoja seisoi pistettynä.
"Sepä on mukava, eikä olekaan ollut miehellä tylsä puukko, joka sen on veistänyt." Hän koetti onko raskas.
"Kas perhana, no mutta mikähän siinä niin paljon painaa!" Kohta sai hän kuitenkin ymmärrykseensä, että se on joko takkia, tahi vaskea.
"Mahtaa vaan olla tuokin kallis kalu!" Käski sitten Iikankin tulla katsomaan ja sanoi ihmettelevänsä, että tuollaista konetta vaan eteisessä pidetään. Oli siinä muutakin merkillistä, esimerkiksi nuo naisten hatut.
"Saakuri kun ovat koreita ja ruusatuita", tuumi ukko hymyillen ja koetti omaan päähänsä, josta Iikka tirskahti nauramaan.