Hän istui penkille, pani laukun viereensä ja laskeusi sen päälle nojailevaan asemaan odottamaan.
Toiset miehet elostivat omissa toimissaan, mutta mitä enemmän he itseänsä ravitsivat, sitä laajemmaksi heidän vaikutus-piirinsä leveni: alkoivat tallustella lattialla ja täyttää huonetta innokkaalla huutamisellaan.
"Kuulesta … sinä Matti, osaatko sinä laulaa tätä:
"Kaisalla oli kuppa-sarvet aina kainalossa ja lossa.
Kustulla oli Faarttin kello liivin lakkarissa…"
Kalle Pietunen lauloi, löi jalalla ja nyrkillä tahtia. Ensin yhtyi häneen Tuomarin Iikkoo ja sitten Tolkun Matti.
"Ja Kaisalla oli kuppasarvet aina kainalolla ja lolla…"
Päät nytkyivät, nyrkit paukkuivat ja … jo innostui Kalle tanssiksi panemaan.
Ja vieras nauraa hytkähteli penkillä… Mokoma, kun miehisten miesten toimilla nauraa!…
"Mikä sinua naurattaa?" rupesi ensin Tolkun Matti kiinteästi kyselemään.
"Enhän minä mitään… Onhan jokaisella lupa huvitella tavallaan. Nauru huvittaa minua."