"Älä nyt laula Kalle, sun luokos kastuu", keskeytti pihalta tullessaan
Tuomarin Iikkoo.
"Häh? … ja Kaisalla ooli…"
"Siellä tulee sadet."
"Tulkoon, kyllä ne luon latoon saavat, onpa väkeä ö-höm!"
"Makaavat kuin porsaat vaan, kun ei ole isäntää", nauroi Tolkun Matti.
"Mun väkenikö? Häh? Älä usko, ne pelkäävät minua kun syntiä, pojat!"
"Ähä, hä, hä, juodaan me vaan, korjatkoon köyhät luokoa!"
"Niin hei!… Älä itke Kalle, vaikka luokos kastuu. Juodaan me vaan, me miehet!"
"Minäkö itkisin? … voi sun… Ja täälä on Kalle, se Pietusen Kalle, joka ei ole surun Kalle…"
Ulkona pirskutti sade ikkunaruutuja vasten, mutta sisällä kevarissa oli Kalle Pietusenkin niin turvallinen ja hauska laulaa rillittää ja tyhjentää olutlasi toisensa perään.