"Niin kai se on parhain", sanoi Rantalahden Erkki, "ja sopivin menemään on toisen tuvan Mikko."
"Mikko tosiankin", sanoi joku toinen isäntä, "silloin tulee kunnolla suoritetuksi."
Toiset miehet hymisivät tyytyväisesti. Ruvettiin kyselemään josko Mikko lähteä viitsi.
"Samahan tuo, jos niin tahdotte, mutta saisi tuota nyt joku muukin mennä."
Mutta kun Mikko kerran lupasi, niin ei enää ajateltukaan muita kuulustella. — Eräänä ehtoona Mikko valmisteli lähtöä: veti tervatut rattaat liiteristä ulos ja rupesi rasvaamaan. Totisena mies siinä puuhasi, nosti pyörästä kellelleen, pisti tuen orren alle, väänsi ruuvin pois navan päästä, veti pyörän ulos ja alkoi takeltaa keltaista porsaan rasvaa napaan. Sitten pisti pyörän tilalleen, ruuvasi ruuvin kiini ja antoi kädellään aika huilauksen pyörälle, siten rasvaa navan ympärillä tasoittaaksensa.
Sukevasti meni pyörä, ainoastaan hiukan narisi paksussa rasvassa.
"Noh", morahti hän tyytyväisesti, otti tuen pois alta, nosti toisen pyörän ja uudisti sen kanssa samat temput.
Siihen tuli hiljaksensa kävellen toisen tuvan Erkki.
"Malttaapa panna paljon rasvaa", hän paremman puheen puutteessa sanoi, kun siinä laiskana toisen työtä katseli.
Mikko katsahti lakinpellin alta vakavasti Erkin silmiin … mahtoiko tuo pilkataksensa sanoa? Ei se tainnut sentään mitään tarkoittaa, ilman aikojaan lie vaan sanonut…