"No kyllä se nyt jotain taitaa," sanoi äiti, "niin kovin alha…"
"Älä valehtele. Olet opettanut, niin ettei kelpaa mihinkään."
Emännällä ei muuta neuvoksi kuin mennä pois ja ruveta itkemään.
Mutta vähitellen unohdettiin asia pitäjäällä ja Latva-Kuntissakin mielet vähitellen tyyntyivät.
* * * * *
Kaupanhoitaja oli eräänä päivänä muutamia kuukausia edellä kerrottuin tapausten jälkeen, tuonut talokas Repposen, joka oli noin neljänkymmenen ijässä oleva leskimies, katsomaan Latva-Kuntin Eevaa. Eeva miellyttikin miestä siihen määrään että tämä olisi ollut valmis suuremmoisiinkin uhrauksiin, saadakseen Eevan itselleen vaimoksi.
Eevasta tuntui asia alussa vähän vastenmieliseltä, erittäinkin siitä syystä, kuin Repposella oli pieniä kasvatettavia lapsia ja muutenkin. Hän ei ollut tällaista avioliittoa koskaan ajatellut ja alussa, tätä ajatellessa, se oli maittavinaan niin ikävältä ja jokapäiväiseltä, ettei haluttanut juuri ollenkaan… Mies miehenä kyllä olisi muuten mukiin mennyt, mutta kun se oli leski.
Vaan koti oli hyvä ja se oli se, joka Eevan sai asiaa ajattelemaan.
Äidin mielestä oli tytöllä nyt silmin nähtävä onni edessä, jota vastaan ottaessa ei olisi kannattanut vähääkän aprikoida. Eevan täti sanoi samaa ja kehui ettei sitä semmoista tilaa aina ole avoinna, ja että jokainen meidän pitäjään tytöistä sen aivan arvelematta vastaanottaisi, jos vaan saisi… "Ketä sinä oikein haluat, kun ei kukaan kelpaa?" täti sitten vielä hymyillen kysyi, ikäänkuin uskoen että Eeva se olikin, joka ei Heikistäkään huolinut.
Tämä otaksuminen muuten Eevaa riemastutti, mutta hän joutui nyt vertailemaan Heikkiä ja Repposta toisiinsa. Siitä seurasi, että Heikkiä tuli ikävä, mutta Repponen olisi saanut mennä sen pitkän tien. Mieleen tuli niin elävästi ne hetket, jolloin Heikin kanssa ensi kertaa yhdessä oli. Se muisto väänsi silmiin katkeria kyyneliä, jotka tuntuivat siltä kun ei niitä voisi ikänä kuivata. Hän ei ollut koskaan ennen niin itkenyt, eikä Heikkiä niin katkerasti kaivannut kuin nyt. Hän kysyi itseltänsä, miksi se näin oli. Kyllä tosin silloinkin, kuin ero tuli, oli pahalta tuntunut, mutta kun se oli ohi mennyt ja mieli vähän ennättänyt tasaantua, niin melkein jo oli unohtanut koko Heikin, kun muita toivoi.