Seuraavina talvina vielä piti kyläkouluissa käydä, mutta säännöttömästi, kuten ennenkin. Se ei kuitenkaan estänyt Eevasta tulemasta jotakuinkin taitavata lukiata.
* * * * *
Sen jälkeen seurasi kansakoulu.
Siellä esiytyi Eevalle aivan uusia koulu-velvollisuuksia, joista tärkeimmät olivat: Suurempi säännöllisyys koulussa ollessa ja kotiluvut.
Uutuuden tähden koulussa hiljaa istuminen ensin muutamina päivinä kävi päisin. Mutta vapauteen tottunut pian kaikkeen tuommoiseen kyllästyy ja väsyy.
Opettaja kaikkia yhteisesti usein muistutti hiljaa olemaan ja kielsi toiselleen tunnilla mitään puhumasta. Vaan kuta tutummiksi tavat ja opettaja tulivat, sitä vähemmän huomattiin panna arvoa kieltoihin ja käskyihin.
Tekihän tyttöin, yhtähyvin kuin poikainkin mieli tunnilla vieruskumppaninsa kanssa sanan vaihtaa ja sillä tuon yksitoikkoisuuden hupaisemmaksi kääntää. Vaan toista mieltä oli opettaja: kireästi nuhteli ja vakavia muistutuksia antoi lasten velvollisuudesta olla hänelle kuuliaiset. Eeva, yhtä hyvin kuin muutkin, käsitti kyllä että opettaja puhui selvää totta. Mutta kun hänkin oli kotonansa saanut luontoonsa kiintyneen vakuutuksen siitä, että käskyillä, jotka lapsia koskivat, ei aina ollut niin järeän todellinen tarkoitus, niin hän pitemmän päälle, kun oloon koulussa enemmän tutustui, alkoi opettajan muistutusten suhteen totutulla tavallaan käyttäytyä.
Kyllä ensi aikoina tuntui tukalalta, kun opettaja kaikkein kuullen hänen nimeänsä mainitsi ja sitten vakavasti sanoi: "Olen monasti sanonut että tunnilla ei saa hiiskua mitään, vaan pitää kuulla mitä sanotaan ja olla toimessa."
Posket veti punaisiksi ja kasvot kääntyivät alaspäin. Sydän pamputti taajemmin ja omatunto puhui väärinteosta.
Täydellinen lohdutus tuli kuitenkin, kun aivan pian kuuli toiselle samaa sanottavan.