"Äiti, Miskan voi-aski jäi tuohon, minä juoksutan perähän, hän menee vielä likellä," Eeva eräänä aamuna äidille sanoi ja aikoi askin vientiin lähteä.
"Älä mene, voittakin tulee toimeen tuollainen nuljus … liekö kotonansa rasvan hernettä moneen vuoteen ollut…"
Eeva ei lähtenyt juoksemaan Miskan perään, vaan rupesi miettimään.
"Minkähänlaista olisi, äiti, jos olis niin köyhä, ettei milloinkaan olisi voita?" kyseli hän pureskellen voileipäänsä.
"Mitä sinä nyt sellaisia kyselet… Ei suinkaan se mitään hupaista ole, köyhyys."
"Mutta jos Miskan on nyt paha olla, kun ei ole voita?"
"Joutavia! Ole nyt jo ääneti. Älä nyt vaan kylässä tuollaisia rupea puhumaan."
"Eei. — Mutta, kuinka ei kylässä saa sellaista puhua, äiti?"
"Jopa Eeva nyt taas on ilkeä."
"Älkää narratko, itse olette ilkeä kun ette sano."