Tämän havainnon johdosta pillahti itku ja hän heitti sokeripalan viereensä ruohikolle. Otti sen kuitenkin siitä jälleen takaisin helmaansa.
Muutamia pikku tyttöjä tuli kylästä, aivan Eevan ikäisiä ja kokoisia.
Huomasivat Eevan kiven kolossa itkemässä ja menivät luokse.
"Ka, Latva-Kuntin Eeva!… Mikä sun on Eeva?"
Eeva säikähtyi, kun ei ollut huomannut toisten tuloa. Yhteen jaksoon nyt vaan heitä tuijotti, eikä mitään puhunut.
"Kaa, mikä sun on Eeva?"
Tytöt siirtyivät yhä likemmäksi ja yhä kummastuneempina silmäilivät häntä.
"Ei mikään. Menkää pois!" Eeva käski.
"Herra kun on kamala tuo Eeva!"
"Itkee vaan. Onko sinua lyöty Eeva?"
"Ei ookkaan."