Äidinkään silmät eivät paljon liikkuneet, pään mukana vaan kääntyivät ja tuijottivat. Pari kertaa hän siunasi.
Pöydältä otti hän käteensä kirjeen.
"Tämäkö se on?" kysyi hän ja katseli paperia, ikään kuin olisi siitä jotain ymmärtänyt. Eevalta ei tullut vastatuksi.
"No älä poraja[6] tuollaisen perään!"
"Niin, mutta ei te tiedä…"
"Mitä en minä tiedä? Sen ainakin tiedän ettei se porulla parane."
"Niin mutta sitä saa niin hävetä, joutuu kaikkien pilaksi."
Nyt pääsi äidiltä taas siunaus sydämen pohjasta, ja ääntänsä hän tuskin sai kulkemaan kun hän kysyi tarkkaan Eevaa katsellen:
"Mitä … eihän sun ole asias huonosti?"
Tumma puna nousi Eevan poskille ja hän sanoi: