— Vaarille, vaarille! huutaa Liisa nauraen kun havaitsee vaarinkin kurottelevan poikaa.
Toiset väistyvät ja tytöt katselevat nurjin silmin vaaria, joka huulet liikutuksesta mutuellen ojentaa kätensä saadakseen pojan.
— Siinä on vaarille talonkanto, laskee Liisa leikkiä, antaessaan pojan hieman vapiseviin ja hätäileviin käsiin. Martti nauraa ja Kolimainissa kellastuneet posket saavat rusoa.
Poika katsoo pitkään ja juhlallisen totisena vaarin silmiin. Tämä ajattelee ruvetakseen sille puhelemaan, mutta ei löydä sanoja.
— Talonkanto, kuiskaa vihdoin itsekseen, puristaa lasta rintaansa vasten ja lähtee viemään saalistaan tupaan sisällinen hymynhohde silmissä.