Rovasti vääntäytyi mukavassa olinpaikassaan hermostuneesti.
— Minä vain käsitän Jeesuksen käskyn… jatkoi pastori.
— Mutta säästähän nyt, hyvä mies, tämä toistaseksi, puhkesi rovasti
Moiliainen ja vaivautui nousemaan syntisenmukavalta istuimeltaan.
Nyt välähti nuoren papin silmässä. Hän suoristihe.
— No niin! Ehkä saan luvan sanoa hyvästi.
Hän oli saanut terästä sieluunsa, kätteli kaikkia ja lähti.
Rovasti Moiliainen painautui uudelleen syvään, pehmeään tuoliinsa, kilautti hieman kuuluvasti lasiaan.
— Maaliskuu taitaa olla… ää-hää…
Kilistettiin.