Sitten siitä ruvettiin puhumaan, että tämä Malakias rupesi juomaan aivan tuhottomasti. Entisestä siististä, raittiista miehestä tuli muutamassa vuodessa niin auttamaton juomari, että kertovat hänen jo pikku-ukkoja näkevän. Silloin kyllä, kun hän pysyi kotona, koetti hillitä itseään ja vaimokin taisi vaikuttaa, mutta kun taas lähti matkoilleen, silloin kaikki parannus meni nurin.
Pahimmiksi asiat näyttivät kehittyvän kuitenkin vasta sitten, kun Malakias lankesi pitämään yhteyttä huonojen naisten kanssa. Siihen asti vaimo hoiteli ja apusi miestään. Mutta kun kerran omin silmin näki kaupungissa Malakiaksen muutaman huonomaineisen naisen seurassa, silloin katkesivat suhteet. Se emäntä on ylpeä ja lujatahtoinen nainen. Hän jätti sillä kertaa miehensä markkinoille ja tuli yksin kotiin, kohteli sittemmin aivan kuin vierasta miestä. Siitä syntyi merkillinen suhde. Mies rukoilee anteeksi, vaimo ei korvaansa kallista. Hän ei myöskään hauku eikä pauhaa, kuten naiset tavallisesti tällaisessa tapauksessa. Hän on vain jäisen kylmä ja vieras. Mies on, kaikesta huolimatta, aina ollut vahvasti kiintynyt vaimoonsa, on rukoillut rukoilemasta päästyäänkin anteeksi, mutta mikään ei auta. Entinen rakkaudellinen, lämmin suhde on kerrassaan loppunut. Se se on, joka Malakiasta nyt painaa. Ja hän juo suruunsa, mitä käsiinsä saa. Se on murheellinen suhde kahden nuoren ja luonteeltaan kelpo ihmisen välillä.
Mutta kaikkein liikuttavimmaksi tekee suhteen se, että heillä on pieni, taitaa olla kolmivuotias, poikanen, jossa vanhempain eristetty rakkaus nyt kahden puolen yhtyy. Heillä on ollut useampia lapsia, mutta kaikki muut ovat kuolleet, tämä yksin elää. Kumpikin vanhemmista elää nyt tässä pikkupojassa. Siinäkin ilmenee kuitenkin jo se surullinen puoli, että lapsi jollain tavoin karttaa isäänsä, arvatenkin alituisen juopumuksen ja löyhkän vuoksi. Ja miesraukka, joka, kumma kyllä, pitää että hänen juomahimonsa on perinnöllinen, on alkanut pelätä, että se periytyy myöskin hänen ainoaan poikaansa, jos elää.
Vaimon koko elämä kohdistuu poikaan, jota hän vierottaa isästä niin paljon kuin suinkin.
Sydän heltyy, kun hetkisenkin seuraa näiden nuorten ihmisten elämää. Mies toisinaan selvällä ollessaan melkein tylsänä, kodilleen puoli vieraana, ikävöiden armahtavaa katsetta vaimoltaan, yrittäen kiihottaa rakkauden vilahdusta esiin pikkupojastaan saadakseen ikävöivään sieluunsa hetkiseksi pilkistämään yhdenkin rakkaudensäteen, jota hän vaimonsa sielusta turhaan odottaa.
Lääkäri oli seurannut mielenkiinnolla. Hän ei ollut ennen kuullut tätä perhetragediaa näin esitettävän. Erikoisesti kiinnitti häntä sen psykologinen puoli. Kysyi:
— Onko vaimo ennen rakastanut miestään?
— Aivan erikoisesti! Sanovat että hän oli siihen suorastaan hullaantunut, totesi rovasti.
— Ja nyt on kokonaan kylmä?
— Aivan kylmä.