»Kyllä sitä pian köyhtyy, jos jokaiselle antaa mitä kukin tahtoo.»
Kumpainenkin jäi äänettömäksi ja nolostuneen näköisenä miettimään.
Huomio samalla kiintyi takaisin Tuppuun, joka yhä jaksatti miehille.
»— — — Tulee nälkävuosi, ihmisiä kuolee nälkään, rikkaitakin, ja
Tuppu pääsee hautajaisiin ryynipuuropataa sekoittamaan.»
Tuppu huomasi, että Siikalahden Mikko katsoi häneen.
»Kuulkaa isäntä!» Hän meni Mikon ääreen kuiskuttamaan: »Märkäsen Antti-vaari on kipeänä, ja kun se kuolee, niin kyllä minä tulen sitten puuropataa sekoittamaan … minä jo sanoin emännälle, mutta sanokaa tekin vielä, niin että jos ei Tuppua rupea kuulumaan, niin kyllä mä sitten itse tulen.»
Siikalahden Mikko päästi oikein sydämellisen naurun, joka vaikutti sen, että toisten miesten suut menivät melkein entistä totisemmiksi. Mutta Mikko oli jostakin syystä saanut taasen kiinni kerskailuhalustaan, joka usein ilmeni luonnottomana iloisuutena, silloin kun toisilla oli huolta ja sydämen ahdistusta. Kun nikkari Esa samassa tuli mökiltänsä polkua pitkin käyden ja aikoi pysähtymättä jatkaa matkaansa, huusi Mikko iloisella, nauravalla äänellä:
»Mihinkä nikkarilla on kiire? Mitä nyt kuuluu?»
»Ei mitään.»
»Hoo! No ei suinkaan nyt taida kovin kiireitä nikkarintöitäkään olla?»
Esa, joka ei juuri mielellään ollut tehnyt Mikolle töitä, otti tuon pistelemiseksi ja keskeytti, ennenkuin Mikko ehti jatkaa: