Siellä myllerrettiin kiviseen mäkeen uutta hautausmaata.
XV.
Mikko pidätti hevosensa. Muuan mies istui tien vieressä nojaten päätä käsiin, kyynärpäitä polviin. Kun hevonen seisahtui aivan viereen, nosti mies väsyneesti päätänsä.
»Ka, suutariko se onkin … en ollut tunteakaan», sanoi Mikko.
»Niinpä on.» Suutari näytti niin väsyneeltä, ettei olisi uskonut hänen kykenevän omin voimin ylös nousemaan.
»Kuka täällä on tänäpäivänä teettäjänä?» kysyi Mikko.
»Varpulan Valee.»
Mikko katseli mäkeen, mistä rautakankien ja kuokkain vaitoinen, voimaton kalahteleminen kuului. Mies taas silmäili reessä makaavaa ruumista, mutta, ei näyttänyt mitään uteliaisuuden merkkiä. Kysäisi kuitenkin vihdoin:
»Onko tuo kuollut?»
Mikko selitti, että se on kuollut ja hän oli löytänyt sen lumikinoksesta, eikä tuntenut, kuka se oli. Suutari nojasi jälleen pään käsiin ja kiinnitti katseensa maahan.