"Antakaa pojille lankaa, ette kuitenkaan muuten rauhaan pääse", kehoitti emäntä nauraen.
"No ei ennen! — Ei ennen!" huusivat pojat.
"Tulimmainenko tuollaiselle joukolle … sais koko naulan jakaa.
Siivolla siinä, muutama kaljakorento!" Littu potkasi likimäistä poikaa.
"Antakaa lankaa! — Tällaista lankaa! — Vaikka minkälaista, kun vain annatte!"
"Katso … katso…" Hessa huitoi ympärilleen käsillään.
"Kyllä minä teille langan…" Littu oli kaapannut kauhallisen kylmää vettä ja viskasi sen nyt tiheimpään parveen.
Ahah! Se auttoi. Jo äkältelivät pojat ja aristellen hyhkyivät, kun vesi valui pitkin selkää. Toisenki kauhallisen aikoi Littu samaa tietä panna menemään, mutta emäntä tuli hätään.
"Ei saa lattiata kastella!" hän huusi. Ja Litun täytyi laskea kauha saaviin.
Rukoilemiseen ja pyytämiseen täytyi tyttöjen vihdoin turvautua, kun isäntäkin vain nauraa hekotteli ja käski lankaa hakemaan … aivan vain poikien puolesta puhui.
Littu jo lupasi lankaa antaa, pyysi itseänsä irti joukon käsistä, päästäksensä lutista noutamaan. Mutta pojat eivät luottaneet, joukossa lupasivat seurata. Kun siinä Litun kanssa sovintoa hierottiin, aikoi Hessa käyttää tilaisuutta hyväksensä ja puikata ovesta pakoteille. Mutta tusina poikia oli heti niskassa ja tekivät turhaksi koko yrityksen.