Vaikka tämän kautta syntyikin hienoa melua, niin isäntää ei se olisi ollut kuitenkaan tarpeeksi hereille saamaan. Mutta asiat vaativat, että hänetkin piti saada pystöön. "Nouse kaupunkiin!" sanoi emäntä ja tuuppasi kylkeen.
Monien venyttelemisten perästä isäntä vihdoin kämpäsi lattialle, kun oli pojilta saanut varman vakuutuksen, että kello jo kolmattaan kävi. Ei ollut ukko ensinkään joulutuulella. Kovin tuntui rasittavalta yösydännä, niin hirmuisen varhain, matkaan lähteä. Oli kauhean kylmäkin, oikein tahtoi jäätyä silmistä juokseva vesi tallissa käydessä, miten sitte kaupunkimatkalla! Tuvassa oli herttaisen lämmin ja makaajat kuorsasivat niin makealla nuotilla, kiusalla kuorsasivat. Isännän pisti vihaksi. Kun olisikin saanut käydä vain heinässä, kuten toisetkin, niin olisi se ollut jotain… Eihän siellä viivykään kuin 3 tuntia korkeintaan. Penkille loikomaan näkyivät pojat vetäytyneen, kun liian varhaista oli omastakin mielestä.
Jo toivoi isäntä, että olisi vielä edes yksi päivä jälellä joulun tuloon, niin sopisi kaupunkiin menoa lykätä. Mutta eihän se nyt käynyt päisin. Joulu tuli, eikä ollut viinanmärkää kotona, jos ei tahtonut lukuun ottaa kamferttiviina-nokkaa, jolla emäntä ilmanmuutosten edellä sääriänsä voiteli.
Tämän tiesi ja muisti isäntä varsin hyvin, ja tallissa käydessään mutisi itsekseen:
"Olisikin ollut nyt edes yksikin kunnon ryyppy, niin se olisi ollut jotain … olisi saanut siitä vähän parempaa kuraasia. Mutta mistä otti!"
Vähäisen sentään isännän apea mieli virkistyi, kun tallista tupaan tullessaan näki, että emäntä käskyä odottamatta oli noussut ja pannut kahvipannun tulelle. Muijan rakkaus miestä virkisti. Ja kun oli kupillisen juoduksi saanut, oli kuin toisilla vesillä pesty. Pojat vielä menivät hevosen asettamaan, ettei sitäkään tarvinnut itse tehdä, — sai vain kinttaat kädessä ulos mennä. Ukko tuli niin tyytyväiselle mielelle, että tuvasta lähtiessään vähän viheltelikin. Jaskan sydän sätkähti riemusta, kun tuon kuuli. Oikeinhan hänen sopii nyt pyytää vaikka mitä tuomaan.
"Tuokaa isä mulle mäkivyöt", hän virkahti ja henkeänsä pidätellen odotti mitä vastataan.
"Noo", sanoi isä, "kyllämähän katson".
Äänestä päätti Jaska, että hyvässä toivossa sopii olla. Pitää kiusata vielä, ettei kovin huonoja toisi!
"Tuokaa vähän hyvänmoiset, isä."