"Ainakin puolen pitäjään pojat!" arveltiin.
Ja paljo niitä olikin, monta hevoskuormaa nuoriamiehiä, jotka toiset juovuksissa ja toiset selväpäisinä pihassa vehkeilivät.
"Ainakin kaksikymmentä", virkkoi Jaska.
"Tupaan käskyä siinä nyt odotellaan, kun noin kummaillaan", arveli emäntä.
Isäntä katseli pihalle karsastellen. "Lempoako niitä tuollaista liutaa viitsii ryypyilleen käskeä", alkoi paneskella.
"En minä ainakaan!" Jussi kieppasi ylisänkyyn karkuun ja veti peiton päähänsä.
Ruvettiin nauramaan.
"Se on oikein", kehui emäntä, "mene sinäkin Jaska, kyllä minä valehtelen ettei meidän poikia ole kotona".
Mutta Jaskalla oli asiasta toinen mieli.
"Kukahan viitsii." Hän pujahti ulos, peläten, että isäkin rupeaisi estelemään.