"No ei Jaska ainakaan tänä iltana olisi uskaltanut muuten mennä, jollet sinä houkutellut."
Vai niin. Isännän äskeinenkin varoitus koski siis vain Jaskaa. Jussi oli luullut, että isäntä hänellekin sanoi samassa. Nyt huomasi hän, että isäntä "pahan juonisella" tarkoittikin juuri häntä. Hänhän olikin vain renki, kuinka hän saattoikaan otaksua, että isäntä häntäkin neuvoisi niinkuin poikaansa!
Raa'asti kiroten nousi hän seisomaan ja jatkoi kiroamisensa perään:
"Kyllä Jaskalla oli yhtä suuri halu kuin mullakin, ei hän tarvinnut houkuttelemista. Vai houkuttelinko sinua?"
"Et. Mitä te siinä syytätte turhia…" yritti Jaska sanomaan.
"Vai turhia!" keskeytti isäntä. "Onko se turhia, että kotoa jumalanpalveluksesta lähdetään riettaille synnin retkille?"
Niin, ei Jaska sitä ollut enää tahtonut sanoa, että puhuminen tästä asiasta olisi turhaa, ei hän niin paatunut vielä ollut. Sitä hän vain tahtoi sanoa, että Jussia ei hänen tähtensä tarvitse kiusata. Isä taas sanoi:
"En minä tahdo Juhoa ruveta nöyryyttämään, sen olisivat omat vanhempasi saaneet tehdä. Ole niinkuin tahdot, ei minulla ole sinun töistäsi edesvastausta. Mutta ei sun siltä niin ylpeästi kirota tarvitse."
"Niin, niin, Juho", puhui emäntä, "älä yhtään pöyki. Kyllä tulee vielä aika jolloin näet mihin joudut tuollaisella synnillisellä pullikoimisella isäntäväkeäsi vastaan. Se tulee sekin aika vielä ja karvaana tuleekin."
"Tulkoon jos tahtoo… Jos se tulee minulle, niin tulee se
Jaskallekin!"