Tämä helpottava ajatus laskee jo huomion muihinkin kääntymään. Tanssi on hajoittanut seisoskelevia ja odottavia nuoria ovipuolellekin ja aukea paikka on hävinnyt. Hälinä saa Matin oloihin perehtymään. Lakki on takaraivolla, päällystakin kauluksen toinen puoli pystössä ja ylöspäin piipottava sikarintumppi suupielessä, kun hän astuu lähimmän penkin luo, työntää toisia syrjään istuakseen hänkin, suu vakaassa hymyssä.
»Mikä piru tuo on joka noin tyrkkii?»
Useampain katse kääntyy Mattiin, kun yksi noin sanoo. Matti ei puhu mitään, tuijottaa vaan ajattelevan näköisenä sikari hampaissa ja huulet hymyssä tanssivia.
»Ei täällä saa polttaa, mies!»
»Mies!» matki toinen tirskuen.
»Onpa teillä ahdasta.»
Matin veri alkoi kiehua: onhan hänellä piletti, on hän ainakin yhtä komeakin kuin tuokin tuossa, halttokoipi! Sikari on yhtä hyvä kuin silläkin, mutta kun on renki ja Ratulan Matti ja kuuluu sorkkaväkeen, niin se niitä ahdistaa…
Vilhelmi meni tanssien ohitse.
— Pistänkö? ajatteli Matti pistääkseen jalkansa Vilhelmin eteen.
Mutta Vilhelminkin huomio oli jo Mattiin kääntynyt. Tanssin tauotessa tuli tämän luo tutunomaisesti ja vei hiukan syrjään.