»Luuletko?»
Niin Iikka luuli, tahi ainakin sanoi luulevansa.
Tulee hämärään ovensuuhun nainen ja Matti jo säpsähtää että onko se?
»Tulin katsomaan tätä Mattia», kuuluu sieltä hänen viimevuotisen emäntänsä hyvälle sointuva ääni kun lähenee Mattia. »Saako sen lähelle mennä, vai kuinka tarkkaa on?»
»Saa», sanoi isäntä.
»Jumala armahtakoon kun oikein pitää sun vankina nähdä.»
Matti meni kiitollisena kättä tarjoomaan haluamatta yhtään ylpeillä.
»Minä tästä pidin paljo sen vuoksi kun ei se ollenkaan ryypännyt», jutteli emäntä vangin kulettajaan päin kääntyen. Jatkoi: »Ja nyt noin piti käymän. Mutta kun ei ole ollut isästä eikä äidistä neuvojiksi, niin lapset saavat oppia kokemuksen koulussa.»
»Ei ole mua kukaan neuvonut niin kuin te.»
»Mitäs minä… Mutta lienen sentään joskus sanonut kun sinä olit niin ahkera kyliä juoksemaan.»