»Ei hiidessä tuota, eivät nämä ole lasten kaluja!»
»Ei, ei ne lasten kaluja ole, kyllä ne ovat oikein miehen aseita ne», todisti muuan kylänmiehistä naurahdellen.
»Mutta miehet, ei lapsia sovi näiden aseiden kanssa päästää tappeluun…
Ajatelkaahan nyt vähän, sillä…»
»Se ei ole tarkoituksenakaan», oikaisi Mäkilahden Matti. »Nämä pojat ne vain touhuissaan niitä rakentelevat ja niiden kanssa vehkeilevät. Mitä kakarat sellaiseen; se nyt ei tule kysymykseenkään.»
»Vai ei!» huusi parikin poikasta. »Ilman meitä te ainakin saatte selkäänne.» Pojat rupesivat hyppimään ja kiljahtelemaan.
»Pois ne otetaan niiltä», muuan vanhahko mies virkahti, tarttuen jo erääseen keihääseen.
»No ei!» kirkui poika ja tempoi asettaan. Toiset lähtivät pakoon keihäineen. Päästyään pellolle kappaleen matkaa alkoivat sieltä miehille hypähdellen kerskua ja härnäillä.
»Nuo juutalaiset!» miehet paneskelivat ja nauroivat. Muutamat valmistausivat poikain perään menemään, mutta toiset arvelivat sen vaivan turhaksi, väittäen, etteivät nuo kuitenkaan uskalla tappeluun tulla. Ja siihen se jäi.
Siihen tuli nyt Laitalan Valee hiljakseen kävellen, ilman minkäänlaista asetta.
»Mutta eihän sulia, mies, ole kättä pitempää?» setä muistutti.