Muori aikoi pärevalkea kädessä mennä Esaa herättämään ja hevosen historiaa kyselemään, mutta toiset jokainen yksistä neuvoin liittyivät ehkäisemään sitä tuumaa. Sanoivat, että kun se on niin myöhään tullut ja tullessaan ollut väsyksissä, niin jos sen nyt herättää, ei tässä kukaan saa silmillään olla. Olkoon hevonen kenen tahansa, kyllähän kotonsa löytää, jos löytääksensä on.
»Ja jos ei löydä, niin on sitä tilaa meidänkin tallissa. Tainnut onkin isäntä sen ostaa. Minkälainen hevonen se on?» tiedusteli Matti, joka nyt oli päässyt niin pitkälle, että lakki oli päässä ja housut jalassa.
»Liinaharja se on, korea, sievä hevonen», kehui piika
Talonväen tällä tavoin haastellessa tuli tupaan Kulkuri-Kaapo.
»Hou edes», Kaapo virkkoi ja muuripieleen seisahti.
»Hou, hou», vastasi Jussi, joka yhä seisoskeli muuripielessä hänkin ja omaksui itselleen Kaapon tervehdyksen. Kaapo meni istumaan takalle, kehui vähän viluttavan ja pyysi Jussilta tupakkaa piippuunsa.
»Pyydä Matilta, mulla on niin vähän.»
»Hyvä antaa vähästänsä, paha ei anna paljostansakaan. Annatko Matti mulle piipullisen tupakkaa?»
»Pane tuolta pöntöstä, se on tuolla penkin loukossa. Mutta pane ihmisten lailla.»
»Jottako älä varasta?»