»Mitä … mitä sinä naurat?» Uteliaina ja hämillään kertyivät toiset Esan ympärille, joka käsillään huitoen ylös ja alas kakatti, ettei siihen näyttänyt tulevan ikänä loppua.
»Mitä, mitä sinä nyt?» ihmettelivät toiset, unohtaen oman väittelynsä ja asettuen paljaana korvana kuulemaan mitä Esa nauraa?
Mutta Esa ei lakannutkaan. Hän oikein ulvoi huitoen käsillään yhteen jaksoon juuri kuin hosuen päällekarkaavaa hevosta tai taistellen tuulimyllyä vastaan. Mutta kun joukko alkoi jälleen muuttua välinpitämättömäksi ja hajota hänen ympäriltään, pääsi Esalta:
»Voi, voi, voi sun…», ja sitten hän kirosi.
»Mitä?» kyseltiin monelta taholta ja keräydyttiin uudestaan Esan ympärille… Osaahan se kuitenkin puhua!
»Mitäkö nyt? Kun miehet lähtevät *tappelemaan*, antamaan selkään körttiläisille. Ja kun päästään tupaan, riisutaan lakit päistä ja ruvetaan tutajuttamaan housuja ja sääriä niinkuin olis… Ja sitten lähdetään oikaisemaan niinkuin itse piru olis selän takana hiilihangon kanssa… Mitähän te oikein ajattelette?»
Kuului kaikkialta murinaa, jonka ajatuksena oli: »Etpä sinäkään tohtinut!»
»Tohtinut! Ajatteletteko te sitten oikein selvällä järjellä, etten minä olisi tohtinut, minä?»
»Mutta miksi et sinä sitten alkanut?» kysyi Iikan Antti ja sitä kohta säestivät toiset monissa erilaisissa toisinnoissa. Luulivat löytäneensä oikean valtin.
»Minäkö? Mitä, yhdeksäntoistatuhatta, varten mun pitäisi *aina alkaa*?»