Pöytä järjestettiin uudestaan. Vennukin siellä taas oli muiden joukossa. Suupielissä oli peittämätön, ilkullinen hymyily. Esan mellastaminen kuului ulkoa tupaan. Vennua ihmetytti, ettei siellä ole ketään, joka tuota puolustaisi. Toisinaan hänen kasvojensa väre muuttelehti, se oli silloin, kun mieleen meni, että noinko ne pelkäävät Hautalan Jannea? Sitä ei *hän* olisi tahtonut. Toiselta puolen miellyttää häntä, että Esa nyt tulee menemään hänellä kiusana olemasta. Luulee, että se on hän, joka Esan on kukistanut puolustamattomuudellaan.
Istutaan uudelleen pöydissä, jatketaan keskeytettyä ateriaa ja humistaan äskeisestä tapauksesta.
»Syökää vieraat, kyllä ruokaa on», kuuluu herastuomarin ääni taaskin. Mutta sitten hän yhteen jaksoon juttelee, että se on jotenkin luja mies tuo Hautalainen. Siitä samasta asiasta nyt muutkin puhuvat, kaikki kehuvat ja ihmettelevät Hautalaista… Pitävät kunnianansa, kuka parhaiten ylistää osaa.
Yhä uusia ruokia kantavat kenkkärit pöytiin. Joukossa on Hautalan Janne totisena, vakavana, ajattelevan näköisenä. Vennulla on yhä hymyilynsä suusopissa, kun muutaman kanssa laskee melkein imelää leikkiä. Mitä syytä hänellä nyt on sellaiseen leikinlaskuun? ihmiset kysyvinä ajattelevat. Vennu näyttää melkein lörpöltä? Suosiotako hän tuolla tavalla etsii? Miksi hän sitä nyt etsii…?
Mutta Hautalan Janne on harvasanaisempi kuin ennen, ei lörpöttele, mutta ei loukkaakaan ketään. Jos Vennu huomaisi nuo silmäykset, joilla Janne tuon tuostakin salavinkaan silmäilee häntä silloin, kun hän jonkun kanssa laskee imelää leikkiään, niin kenties huomaisi Jannen silmäkulmissa jonkinlaisen salatun voitonriemun. Ja jos voisi syvemmälle katsoa, löytäisi sieltä itseänsä koskevan ajatuksen: sinun kukistamisesi on ainoastaan ajan kysymys.
Mutta sitä ei Vennu huomaa. Hän ei vielä luule asemansa horjuvan. Hän riemuitsee onnellisena siitä ajatuksesta, että ihmiset kunnioittavat häntä nyt, kun hän siivon miehen tavoin antoi vastustelematta hyvän ystävänsä, Karhun Esan kytkeä. Hän riemuitsee siitä, etteivät ihmiset tiedä hänen syitänsä: hänhän oli vapautunut vaarallisesta vihollisesta — ainakin vähäksi aikaa.
Ateria on päättynyt, hääväki hälisee ja pauhaa.
Sulhanen ja morsian seisovat rinnakkain pitkän pöydän takana. Kyllä varmaankin tuo sulhanen kykenee miehen tehtäviin, ainakin luulisi…
Pöytiä kannetaan ulos. Nuoriso jo porstuassa hypähtelee ja tanssii. Ei kukaan tällä hetkellä näy enää muistavan Esaa. Niinkö vähän he kunnioittavatkin puukkojunkkarien kuningasta, niinkö vähän huomiota panivat tuon viimeiselle, uskaliaalle hullunyritykselle!
Viulut ja klarinetit soivat. Tanssi on alkanut. Hautalan Janne ja Valeekin yhdessä polskaa tanssivat! Lähtevät sitten kamariin. Totta heillä on siellä jotakin kahdenkesken puhuttavaa…