»Kissa? Ei ikänä se ollut oikea kissa!» väitti toinen piika.
»Eei-ei», todisti emäntä.
»Se oli kirkkoväärtin kissa, jonka jalka oli siellä tarttunut kiven rakoon, niin ettei ollut sitä omin voimin irti saanut. Minä vein kissan kotiinsa ja kylän isännät kokosivat mulle kannun viinaa, kun olin kylän pelastanut sellaisesta kauhusta.»
»Valehtelet, ei se ollut mikään kissa, joka siellä ensin valitti. Kyllähän niitä on kirkkomaasta kuultu sellaisia valituksia. Mutta saattoipa olla siellä se kissakin, vaan ei se se ollut, joka siellä valitti», väitti emäntä.
»Mutta siihen se loppui ääni.»
»Vaikka. Vaivattu oli jo aikansa valittanut. Mutta makaamaan nyt.»
Isäntä oli syvissä mietteissään mitään virkkamatta istunut kauan aikaa.
»Sepä oli kamala juttu», pääsi häneltä vihdoin, kun sykertynyttä rintaansa oikaisi.
»Mutta minä en mene luttiin nyt», ilmoitti Maija.
»Enkä minä», vakuutti toinen, »hyi!»