»Noo … saamari, sepä nyt kamalaa on, kun ei saata sanoa, kun siinä vain ruikuttaa», tuskastui herastuomari sanomaan haikaillen ja pyörien sinne tänne.
»Kamalaa!» kirkaisi muori, jonka herkkä luonto jo nousi tuollaisesta.
»Kun Santra on kadonnut.»
»Kadonnut?» kuului joka suusta.
»Kadonnut! — ja, sys siunatkoon!»
»Mitä?»
»Mitä…! kun Ellan kihlat on heittänyt sinne hujanhajan!»
»Ellan kihlat!… herra … no mutta…»
»Menkää katsomaan, ottakaa lyhtyyn valkeata…!»
»Mitä?»
»Ettei ole oikein surmillensa…»