»Se on kyllä totta», myönsi Kasarin Tommi, »että suurempia vihollisia heistä saisimme. Mutta välimme heidän kanssansa on jo tullut sellaiseksi, ettei se siitä voi paljon pahemmaksi tulla. Kun me sen lisäksi näemme nuorisomme ympärillämme elävän sellaista synnillistä ja pahanretkistä elämää, niin emmehän me, heränneinä ihmisinä, voi olla ja seisoa ristissä käsin ja katsella miten he pahuudessansa yhä paatuvat? Me emme voi Kainin lailla sanoa, olenko minä veljeni vartija, emmekä hiljaisuudessa kotonamme huutaa rauha, rauha, kussa ei rauhaa olekaan. Jos me veltostumme, annamme heidän ruveta jälleen vapaasti ja häiritsemättä harjoittamaan saastaista ja synnillistä elämäänsä, niin me olemme niin kuin huolimattomat isät, jotka vitsaansa säästävät ja vihaavat lastansa.»
»Oikein!» äänsi Hautalan Janne ja hänen järeätekoisesta naamastansa hohti rautainen varmuus.
»Niin, se voi olla totta sekin», myönsi Talvikosken Hermanni, »mutta meidän olisi koettaminen yhä enemmän vaikuttaa seurainpidolla ja saarnalla, sillä Vapahtajamme sanoo, että joka miekkaan rupee, se miekkaan hukkuu.»
»Niin Hän sanoo, mutta…» Jannen teki mieli sanoa, ettei Vapahtaja sillä ollut luultavasti tarkoittanut sellaisia oloja kuin tässä kunnassa nykyään on, mutta hän jätti sen arkatuntoisuudesta sanomatta. Sillä hän ei oikeastaan ollut varsinaisesti körttiläinen, vaikka seurustelikin paljon heidän kanssaan. Seurusteluun oli kenties suurimpana syynä näiden kanssa yhteiset toimet kukistaa hurjailijain vallattomuutta.
Sen sijaan otti puheeseen kiinni suutari-Erkki:
»Mutta kun meille on annettu Jumalan sanan valo, niin eikö meidän pidä sitä ympärillemme levittää?»
»Tietysti», myönsi Talvikosken Hermanni.
»Niin, no, milläs tavalla me levitämme valoa näiden paatuneitten sydämiin, jos emme me ensinnä kukista heidän ylpeyttään? Meidän täytyy näyttää heille, että meidän puolellamme sotii Jumala ja Gideonin miekka!»
Tuo pienehkö teräväsilmäinen, laihankalpea mies puhui niin, että säkenöitsi innosta.
»Sen nyt täytyy jokaisen myöntää», jatkoi hän, »että meidän, heränneitten ponteva vastustus ja pelkäämättömyys on saanut heitä hiukan kavahtamaan. Jos me rupeamme pelkäämään, niin…»