— Me olemme kiitollisia, jos opettaja rupeaa seuran esimieheksi.
Sitä tietä meni asia. Ei vaadittu suljetuita lippuja. Kukaan ei vastustanut julkisesti opettajan vaalia, mutta muutamain ovipuolella hiljaista melua pitävien silmäilyistä saattoi päättää, että he epäilivät valitun sopivaisuutta.
Kun muutkin vaalit oli suoritettu, pidettiin väliaika, jolloin poikia parvittain hyöri uuden esimiehen ympärillä. Kirkkaammassa valossa hän näyttikin oikein hauskalta mieheltä. Heti voi nähdä, että hän oli urheilija ja sen hän sanoikin, jolloin kaikki urheilijat ammattitoveruudella tunkivat lähemmäksi ja puhuivat tuttavallisemmin. Kanteleisella oli ruskeat, nauravat silmät, terävät huulet, hieman kähärä tukka. Ja nyt kun hän toisten parvessa seisoi ja jutteli miltei kaikkien kanssa yht'aikaa, tuntui joistakuista aivan kuin mies olisi kasvanutkin siitä, mihin hänen mittansa ulottui äsken pimeässä loukossa.
Hälinä oli iloista. Seuran jäsenet ylistivät joka nurkassa uutta opettajaa.
— Se on hauska!
— Näyttää sopivalta.
— Ei ole tyhjänpäiväinen herra…
— Sellainen hieno joka ei tiedä itsekään mikä hän on…
— Saattepa nähdä, pojat, että nyt tulee seurasta seura…
— Mutta nyt pitää meidänkin ruveta oikein miehistelemään.