Rauha Venäjän kanssa oli tehty Täyssinässä v. 1595, mutta se ei suurestikaan lieventänyt Stålarmin ja hänen linnaväkensä asemaa niinkauan kuin rauhanehtoja ei Ruotsin puolelta täytetty luovuttamalla Käkisalmen linnaa läänineen takaisin venäläisille. Kun Stålarm odotukseen kyllästyneenä vihdoin kevättalvella 1597 lähti itse Suomeen, jouduttaakseen Käkisalmen luovuttamista, kohtasi häntä Viipurissa sanoma Klaus Flemingin kuolemasta. Turkuun rientäessään tapasi hän siellä Suomen aateliston neuvottelemassa asiain tilasta. He eivät laskeneet Stålarmia enää takaisin Narvaan, vaan pyysivät häntä asettumaan marski-vainajan tilalle johtamaan Suomen asioita. Niin oli myöskin kuninkaan tahto, sillä myöhemmin kesällä saapui häneltä kirjelmä, jolla Stålarm määrättiin Suomen käskynhaltiaksi ja ylimmäksi sotapäälliköksi.
"Nyt alkoi siis se aika, jolloin minun on korjattava karvaita hedelmiä toisen miehen kylvöstä", virkkoi Stålarm tämän määräyksen saatuaan. "Mutta eipä minua ole Narvassa juuri makean leivän päiville totutettu."
* * * * *
Oli sydänyö syyskuun yhdeksättä päivää vasten vuonna 1599. Turunlinna, jonka muureilla pitkin päivää olivat tykit jyrähdelleet, lepäsi äänetönnä pimeän peitossa. Uuden linnan pihaa valaisivat kuitenkin useat lyhdyt ja siellä paukkuivat vasarat sekä kitisivät sahat, kun sotilaat rakensivat puisia varustuksia siltä varalta, että herttuan väen onnistuisi tunkeutua linnan etuvarustusten läpi. Pihan reunasta kohosi vanhan linnan pääty jylhänä ja pimeänä, lukuunottamatta yhtä tornihuoneen ikkunaa, josta pilkotti tuli.
Mainitussa huoneessa olivat koolla Arvid Stålarm, marski-vainajan poika, Juhana Fleming, skotlantilaisten palkkasoturien päällikkö William Rutwen, sekä joukko muita päälliköitä. Stålarm istui pöydän ääressä ja kiidätti kuumeisella kiireellä hanhenkynää leveällä paperiarkilla. Toiset keskustelivat kuiskaamalla.
"Amen!" virkkoi Stålarm ja laski kynän kädestään. "Kuulkaahan nyt tätä viimeistä avunhuutoamme."
Hän luki kuningas Sigismundille osotetun kirjeen, jossa tehtiin selkoa heidän tukalasta asemastaan ja luvattiin, jos Viipurista käsin odotettu apujoukko piammiten saapuisi, puolustaa linnaa, kunnes hänen majesteettinsa suuremmilla voimilla ehtisi heidän avukseen. Kun kaikki olivat hyväksyneet kirjeen, kirjoittivat he toinen toisensa jälkeen nimensä sen alle.
"Ellei apua ajoissa saavu, niin —"
"Silloin me räjähytämme linnan ilmaan, kuten olemme päättäneet", täydensi nuori Fleming Stålarmin lauseen.
"Niin juuri."