"Veljemme ja sisaremme lähettävät sinulle rakkaimmat tervehdyksensä ja ennen kaikkea tietysti sinun Margareettasi. Kas tässä on häneltä kirje. Hän voi hyvin, samoinkuin pikku Kustaa."
Sillä aikaa kuin Eevert-veli syventyi hehkuvin poskin lukemaan nuoren vaimonsa kirjettä, alkoi de la Gardie kysellä Kustaalta ulkomaan kuulumisia.
"Ja nyt te siis aiotte jäädä tänne meidän asekumppaniksemme", virkkoi de la Gardie lopuksi.
"Niin, ainakin jonkun aikaa olen aikonut viipyä täällä", vastasi
Kustaa, "mutta suoritettuani täällä niin sanoakseni alkeiskurssin
sotataidossa, olen päättänyt mennä Alankomaille Oranian prinssi
Moritzin kouluun."
"Kas siinä teette oikein", huudahti de la Gardie, "minä olen käynyt saman koulun ja menestyksestäni soturialalla saan hyvin paljon kiittää Oranian Moritzia."
Heidän puhelunsa keskeytyi, sillä samassa lennähti teltan esivaate syrjään ja sisään astui pitkän solakka nuori mies, jolla oli kotkannenä, vaaleat hiukset ja sinisissä silmissä uljas säihky. Hänen polussaappaansa olivat vahvan pölykerroksen peitossa, josta päättäen hän juuri tuli pitemmältä ratsastusretkeltä. Herrat teltassa kavahtivat seisoalleen ja kumarsivat tulijalle, jonka Kustaa heti ensi silmäyksellä tunsi kuninkaaksi.
"Olen tehnyt ratsastusretken ympäri kaupungin ja koettanut keksiä jonkun heikon kohdan, josta voisi yrittää rynnäkköä, mutta turhaan", lausui kuningas tyytymättömällä äänellä. "Niin ollen meidän täytyy tyytyä jatkamaan piiritystä, kunnes kaupunki heltiää kuin kypsä omena kantimistaan."
"Teidän Majesteettinne, sallitteko minun esittää keinon, joka toimeenpantuna saattaa Pihkovan avaimet Teidän Majesteetillenne ennen huomisiltaa?" lausui Eevert Horn, joka tuskin oli malttanut kuunnella kuninkaan sanoja loppuun.
"Todellako, todellako?" huudahti kuningas leimuavin silmin. "Jos puhut totta, niin… mutta annahan meidän ensin kuulla suunnitelmasi."
Kaikki kumartuivat nyt kartan yli, Eevert Hornin ryhtyessä innokkaasti selvittämään suunnitelmaansa, joka oli seuraava: "kaupungin eteläisen portin edustalla oli vielä aukko piirityslinjassa. Sinne piti nyt ensi yön aikana asettaa vallinkaivajia ja näille suojelusjoukko, mutta ainoastaan mahdollisimman pieni. Nähdessään päivän valjetessa heidän vaarallisen puuhansa, nähdessään vartiajoukon pienuuden ja nähdessään lisäksi, että meidän leirimme on vielä unen vallassa, herää heissä vastustamaton halu tehdä uloshyökkäys. He tekevät sen äkkiarvaamatta, meidän vartiajoukkomme peräytyy taistellen tähän metsikköön saakka, siellä on väijyksissä suurempi meikäläinen joukko, joka yhtäkkiä ympäröi uloshyökkääjät ja ottaa heidät vangiksi. Heiltä riistetään nopeasti puvut ja muut varustukset, meidän miehemme pukevat ne ylleen, nousevat heidän ratsuilleen ja lähtevät meikäläisten ahdistaessa peräytymään takaisin kaupunginporttia kohti. Perille tultuaan valtaavat he portin, meillä on leirissä kaikki valmiina nopeaa hyökkäystä varten ja… loppu selviää kyllä itsestään."