— Linna ei antaudu, etujoukkomme ei jaksa sitä valloittaa. Neuburg salpaa meiltä yhä tien.

— Mokoma linnarähjä! Onko siellä sitten suurikin puolustusväki?

— Ei ole suuri, kolme rykmenttiä vain ratsuväkeä.

— Ratsuväkeä linnaa pitelemässä, — tämä on meidän taholta kykenemättömyyttä! — Näin murisivat jo vanhat kenraalitkin. Ja nuori ruhtinas kiivaili tulistuneena:

— Se vastarinta on muserrettava, onhan meillä monikymmenkertaiset voimat. Armeija eteenpäin! Meidän on suljettava nuo ratsurykmentit rautasyleilyyn, hävitettävä heidät ja koko kaupunki maan tasalle tieltämme pois. — Näin puhui prinssi tulistuneena. Vaan kysäsi sitten sentään tietävimmältä kenraaliltaan: — Vai onko se sulku todella minkään arvoinen?

— Ei itse sulku, mutta sen puolustajat, vastasi puhuteltu arasti. —
Ne ovat sisukkaat ja sitkeät…

— Juuri niistä on siis tehtävä selvä! Koko armeija eteenpäin Neuburgin ympärille!

* * * * *

Tie tömisi rautapukuisen ratsuväen raskaista askelista ja tykkirattaiden räminästä, jota kaiku vuorista kertasi. Vähitellen ryhmittyi itävaltalaisten suuri sotajoukko paksuna, puolikuun muotoisena vyöhykkeenä pienen kaupungin ympärille, joka puron viereiseltä kalliolta vartioi solatietä. Kaikki kukkulat ja vuorenrinteet kuhisivat pian mustanaan piiritysväkeä, joka asetti tykkejään ampuma-asentoon. Mutta linnaa tuokion katseltuaan eivät arkkiherttuan kenraalit arvelleet tällä ylivoimalla tarvitsevansa sitä edes pommittaakaan, — hyökkäys vain, ja koko tuo vanhanaikainen, muuritettu kylä näytti olevan kuin potkasemalla työnnettävissä alas purolaaksoon. Tottapa ymmärtävät puolustajatkin jo piiritysjoukon nähtyään alistua, — siinä mielessä lähetti arkkiherttua vielä, aikaa voittaakseen, airueensa kaupungin portille tarjoamaan puolustajille kunniakasta antautumista. Saavat vapaasti lähteä aseineen, lippuineen, kun vain lähtevät heti! Sellaisen viestin hän lähetti ja katseli ylängöltä voitonvarmana airueittensa ajoa piiritettyyn kaupunkiin.

He pääsivät portille, rummuttaja päryytti siellä kotvan aikaa vasikannahkaansa, mutta porttia heille ei avattu. Muurin harjalle ilmestyi vain muutamia miehiä airueita puhuttelemaan, — niiden joukossa eräs, joka näytti omituisen soukalta ja muotopuolelta.