XIV.
Pakolaiset.
Joka aamupäivä, kierroksen tehtyään Turun linnan varustuksilla ja vartiopaikoissa, kiipeää vanha Prinkkalan herra Ebba-rouvan huoneisiin ja jää sinne tunnin ajaksi istumaan, kertoen päivän kuulumisia, noita jännittäviä ja huolettavia, ja juoden haarikon kuumaa, vankkaa olutta, — kaksi haarikkoa, jos kuulumiset ovat oikein hyviä. Oluttaan odotellessaan virkkoo silloin Prinkkalan poika tavallisesti:
— Peijakkaan pakkastalvi tämä nykynen talvi! Ja hän ravistelee ruumistaan, siten hienosti viitaten, että se kuuma olut saisi tulla keittiöstä heti.
— Niin, ajatellappa silloin niitä, joiden täytyy tämmöisillä säillä retkeillä siellä autioilla erämailla vihamielisen kansan keskuudessa, huoahtaa rouva vastaan.
— No, niillä on toki siellä ruumiinliikettä sekaan, aina kun tappelu syntyy, ja tarvittaessa sytyttävät he lämpimikseen aimo nuotion, — joukon kapinallisten taloja!
Ebba-rouva pui sormeaan närkästyneen näköisenä pilapuheiselle vanhukselle:
— Hannu Eerikinpoika, hyi, kuka laskee leikkiä noin vakavista asioista! — Mutta katsoppas Anna, missä se olut viipyy.
Prinkkalan herra saa oluensa, juo sen pitkissä kulauksissa. Ja nyt vasta tekee Ebba-rouva sen kysymyksensä, joka koko ajan on kuumana poltellut hänen kielellään:
— No, mitä kuuluu taistelutantereelta, onko saapunut mitään viestejä sitten eilisen?