Näin hihkui ja hulisi juopunut sotaväki, hieroi riitaa hämmästyneiden tulokkaiden kanssa, mutta savolainen hilpeys sai näissäkin pian voiton ja rasvaisia sukkeluuksia sinkoili nyt ryhmästä toiseen. Näiltä mölyäviltä miehiltä ei saanut mitään tolkkua asioista; pantuaan hevosensa korjuuseen riensi Juhana sen vuoksi tupaan päälliköitä tapaamaan. Mutta siellä oli sama hulina, vielä räyhäävämpi vain ja äänekkäämpi. Juovuksissa oli joka mies päälliköistä kuormanvetäjiin asti, toiset nukkuivat tukkeina lattialla, toiset vielä kallistivat olutkannua ja nauraa hohottivat vakavanaamaisille saapuneille. Järkevää vastausta ei saanut Juhana keneltäkään. Turhaan hän koetti päälliköille tehdä selkoa vaikeasta matkastaan ja talonpoikaisjoukkojen lähestymisestä, — he vain löivät kaikki leikiksi ja kehoittivat vastatulleita koettamaan, vieläkö tynnyrin pohjalla mitään hilkkaisee…
Olihan Juhana ollut mukana monissa sotilasjuomingeissa, joissa monista olutkannuista päihdyttiin, mutta tätä menoa aivan vihollisen lähettyvillä hän ei ymmärtänyt, ja kyseli:
— Miten olette laskenut koko joukon yhtaikaa juopumaan ja hullaantumaan? Oletteko sairaita?
— Ei, täällä ei ole enää kukaan kipeä. Aamulla olivat kaikki kipeitä, mutta nyt ollaan taas terveitä ja reimoja kuin varsat…
— Ja kuka vastaa, jos talonpojat hyökkäävät?
— Kaikki vastaamme, — nyt me vasta tapellaankin! Kaikki olemme saaneet rohkeutta antavaa tulijuomaa…
Vähitellen kävi vastasaapuneille selväksi, että koko Putkilahden väki oli saanut juodakseen sitä tulista, poltettua viinaa, mitä Juusten kylmettyneitä varten oli tilannut muutamia kannuja Olavinlinnasta. Viinan käyttö juovutustarkoituksiin oli varsinkin Suomen syrjäseuduissa näihin aikoihin harvinaista. Se oli vielä outoa ainetta, jota käytettiin enimmäkseen vain rohtona, — virkistys- ja juovutusjuomana oli yleensä edelleen Suomen vahva olut. Mutta kun melkein koko väki Putkilahdessa nyt oli köhäistä ja kuumeista, oli sille heti muonantuojain linnasta palattua annettu aamutuimaan aika kulaukset viinaa, ja päälliköt itse olivat ottaneet yhtä rohkeasti tätä rohtoa. Juotiin olutta sekaan … se tuntui turkasen lystiltä … ja ennen pitkää tyhjennettiin koko saapunut varasto. Mutta seuraus oli yllättävä; outo tulijuoma rupesi kihisemään siihen tottumattomain suonissa, se päihdytti kestävimmätkin oluenjuojat, uuvutti toiset uneen, mutta hullautti useimmat vallan mielettömään humalaan, hurjaan, riemuavaan ja rautarohkeaan… Juhana Martinpoika oli osunut saapumaan Putkilahteen miesten juuri ollessa parhaassa hiprakassa ja älyämättä itsekään, miksi heistä nyt elämä oli näin kevyttä ja huoletonta… Napina ja tyytymättömyys oli miesten keskuudesta kuin pois puhallettu ja äsken sairaat soturit tunsivat nyt itsensä voimakkaiksi kuin karhut.
Mutta viina oli nyt loppunut ja vähitellen rupesi raukeus ja kivistävä kohmelo kellistelemään miehiä kumoon. Juhana istahti päätuvan pitkän pöydän ääressä turisevain päällikköjen parveen ja ryhtyi taas heille kuvailemaan, kuinka täpärällä asema todella on, kuinka uhkaavan lähellä talonpojat liikkuvat, — saattavat rynnätä kohti koska tahansa…
— Siitä ei ole vaaraa enää, vastasi hänelle Juusten yliolkaisesti. —
Herra Olavi on ollut sopimassa talonpoikain kanssa, — he antautuvat!
— Antautuvat, ihmetteli Juhana, jolla oli retkiltään aivan toisenlainen kokemus talonpoikain keskuudessa vallitsevasta mielialasta. — Yltyneethän he ovat äskeisen Leskisen-kahakan jälkeen.