— Niin, missä, vastaili Matti soinnuttomasti, sauvallaan kinosta kuopaisten. — Eivät ole jälkiäkään jättäneet!
Vesi pyrki kihoamaan silmään miehisen miehen ja hän puraisi hammastaan, niin että leveä leuka narahti.
— Onko vihollinen vienyt talon naiset? hätäili nuori pappi raukealla äänellä.
— Ja poikani! — kun olisi ne edes tänne tappanut, huokaili
Matti-isäntä. — Mutta ei näy vaatteen riepuakaan kinoksessa…
Miehet hiihtivät viipymättä tuskissaan tiedustelemaan naapurikylään, mutta se oli niinikään autio, ja siitä kolmanteen, jossa vielä joku talorähjä oli polttamatta, ja siellä he vihdoin tapasivat tuhoa ja hävitystä ruikuttavia naisia. Kaksi päivää sitten, kertoivat naiset, oli huoviparvi ratsastanut etelästä päin, tullut Sysmän rannalle tuimalla tuiskusäällä. Se näkyy ensiksi poikenneen Karmalan kylään, vanhasta emätalosta oli ensiksi tuli hohtanut, sitten Leinosen lahdesta. Sieltä oli huovijoukko edennyt näihin kyliin, mutta paljon laajemmalta ei se tällä kertaa näytä Sysmän pitäjää ryöstäneen.
— Tässä olivat huovit yötä, joivat ja reuhasivat ja uhkasivat henkeämme, kertoivat vielä vapisevat naiset. — Mutta aamulla kahluuttivat he hevosensa takaisin valtatielle ja sinne mihin lienevät huvenneet.
— Oliko Koskipää joukossa?
— Oli Sipi-herra ja vouti oli, — kaikki aitat he ryöstivät puhtaiksi ja uhkasivat taas pian tulla uudelleen…
— Oliko heillä ketään vankeja matkassaan?
— Ei meillä näkynyt, mutta toisia huoveja majaili toisissa taloissa. — Meiltä tappoivat vanhan isännän, kun se ainoaa hevostaan koetti pelastaa, muita miehiä ei ollutkaan kotosalla, toisissa taloissa kuuluvat naisiakin tappaneen, jos ei missä aittoja heti avattu.