Siinä ei auttanut muu kuin totteleminen, ja vaikka vähän vastahakoisina, vääntäysivät nuoremmatkin miehet kumminkin hiiltyväin nuotioiden ääreen makuulleen, ja Hannukin pistäysi tyytymättömänä sääskiltä suojaavan rankisensa alle, muristen "joutavasta juonittelemisesta".
Pian nukkui koko retkikunta sikeintä untaan Paanajärven rauhallisella rannalla. Hiekalle kiinnitettyjen veneiden perät kelluivat kepeästi loivan aallon heiluttamina, ja siitä syntynyt kuiskaileva, tukahtunut loiske säesti leppoisasti yön hiljaisuutta. Niinkuin kaukaisten merien takaa kuului iltatuulen salaperäistä huminaa hongikoista, korkeiden rantavuorten huipuilta, ja etäällä Oulangan niskassa päästeli kaakkuri tuon tuostaankin surunvoittoisia säveleitään. Juhannuksen ajan päivä ei paljon joutanut mailleen menemään, se punoitti kauan purppuran karvaisena pallona läntisen vuorenharjanteen päältä, ja vasta puolen yön seuduissa se hetkeksi pistäysi latvojen taakse, valaen laaksoon hienoisen hämärän.
Silloin vasta nousi sammuvan nuotion äärestä nuori mies sieltä, toinen täältä, hiipi hiljaa vesakon rintaan, kiipesi jyrkänteelle, ja juoksujalassa lähdettiin lappalaiskylää kohden. Eivät malttaneet näet pirkkalaisten pojat olla varkainkaan pikimmältään pistäytymättä yön hämyssä katsomassa noita lappalaisten vaivaisia kotia, joista heidän isillään oli niin paljon rikkaita ja hauskoja muistoja. Pikimmältään piti pistäytyä näkemässä, eikä väsymän jälkiä näkynyt, kun aamulla matkalle lähdettiin.
VI.
Jo veri jokena juoksi,
Hurme koskena kohisi.
Peitti maassa marjan varret,
Kanervaiset kankahalla.
Heleästi ja sointuisasti kilisivät kirkonkellot Petrunpäivän aattona kaupungin kolmesta kirkontornista, helähtäen kauas yli Nivajoen mahtavan suukosken kohinan. Kosken niskaan, kahden puolen Nivajokea, joka laskee vetensä Kannanlahteen, oli näet tuo pieni kaupungintapainen syntynyt. Se oli perustettu vasta puolisensataa vuotta sitten, vaan oli jo rikkaan kalastuksen, suolakeittimöidensä, tuotteliaan lappalaisverotuksen ja kaikenmoisen kaupustelun avulla kohonnut koko kauniiseen kukoistukseen. Siinä asui lähes satakunta perhettä, kaikki karjalaista sukuperää, ainoastaan papit, joita Solovetin luostari lähetti, sekä jotkut harvat siirtolaiset olivat venäläisiä.
Nyt oli sen asukkailla juhla käsissä, sitä kilkuttivat kirkonkin kellot. Jo puolelta päivin heitettiin Petrunpäivän aattona työt pois, kalastajat palasivat mereltä ja laskivat veneensä kosken alle ankkuriin, juhlavalmistuksia viimeisteltiin, ja siinä touhussa oli vielä puolenpäivän aikana vilkasta liikettä ja elämää kylässä. Mutta pian se kävi hiljaiseksi ja autioksi. Tavallisuuden mukaan lähtivät näet kaikki asukkaat vanhoista vaivaisista lapsiin ja imeväisiin saakka juhla-aattoa viettämään kaupungin ulkopuolella olevalle, pakanuuden aikaiselle juhlakedolle Ristivaaran rinteelle. Kesäinen päivä oli tukahduttavan helteinen. Aurinko paistoi täydeltä terältään pilvettömältä taivaalta, tuulen henkäystäkään ei tuntunut, suoraan ilmaan nousi savu kokkotulesta, joka ennen pitkää oli viritetty Ristivaaran huipulle.
Siellä vietettiin juhla samaan tapaan kuin uhrijuhlat ennen isien aikoina. Syömistä ja juomista oli tarjona yhteisellä kustannuksella, lampaita oli teurastettu, piiraita leivottu, olutta pantu viljalti. Siinä ryhmityttiin päivän puolelle kivikkorinteeseen, ja kukin ikäluokka huvitteli omalla tavallaan. Nuoret miehet löivät painia ja kilpailivat jousella-ammunnassa ja suopungin heitossa, tytöt karkeloivat kentällä tanssin touhussa, ja vanhemmat miehet ja naiset istuivat yhteisistä asioistaan tarinoiden koivujen juurella, joiden siimeksessä valkopartaiset vaarit kertoivat satuja ja vetelivät vanhoja virsiä, opettaen lastensa lapsille noita isiltä perittyjä lauluja vanhasta Väinämöisestä, Ilmarisesta seposta ja Kalervon pojasta Kullervosta.
Kullervon kostoretkestä oli ukko juuri laulanut, kertonut, miten tämä oli surmannut Untamon joukon, polttanut talon ja tappanut karjan. Pieni paitaressu kiipeää silloin hänen polveaan vastaan ja kysyy silmät suurina:
— Kuulkaa vaari, miksi hän tappoi Untamon koko perheen?