— Siinä on! Minä olen kostanut — mutta vasta puoleksi.
Sitten hän ikään kuin havahtuen unestaan, käännähtää selin ja huutaa:
— Nyt, miehet, kirkkoihin! Siellä ne aarteet ovat, joita kannattaa kotiinkin kuljettaa! Mutta tuleen ensiksi tuo hökkeli!
Kirkkoihin paenneet, säikähtyneet naiset ja lapset potkitaan ulos, ja puhdistustyö alkaa. Hopeat ja kullat, koristukset ja suitsutusastiat, Jumalan ja pyhän neitsyen kuvat mätetään säkkeihin ja kannetaan ulos. Kynttilänjalat kiskotaan irti, arkut murretaan auki, messupuvut ja ehtoollisastiat viskellään hujan hajan ikkunoista ulos. Kirkonkellot, joita jaksetaan kuljettaa, kiskotaan myöskin rannalle, jonne jo kasoittain tavarata kaikilta suunnilta on kertynyt. Sitten nuotio nurkan alle ja kirkko tuleen.
Niin leimuaa jo kaksi kirkkoa täydessä liekissä. Mutta miksi seisoo kolmas kirkko mäennyppylällä vielä polttamatta?
Sen on jumalanäiti pelastanut. Palavaa kekälettä oli jo muuan nuori iiläinen ollut siihenkin viskaamassa, mutta hänen katseensa olivat sillä hetkellä osuneet suureen, seinällä olevaan Maaria-neitsyen kuvaan. Sen silmät olivat katsoneet häntä niin surunvoittoisesti ja varottavasti, ne olivat niin elävästi muistuttaneet hänen oman äitinsä kasvoja jäähyväisiä heitettäessä Iijoen rannassa… Pojalta putoaa kekäle maahan, hän peräytyy säikähtyneenä ja huudahtaa:
— Minä sitä en sytytä, se on pyhä paikka!
Vesainen osuu ääreen, kuulee jutun ja päästää halveksivan naurun:
— Lapsen luonto!
Mutta eipä toisenkaan miehen tehnyt mieli sitä kirkkoa sytyttämään.