— Siksi, että silloin olet nähnyt unta. Huomaa se itse, sinä olet silloin maannut saunassasi. Nyt valvot, nyt on todellisuus.
Mariina huokasi:
— Niin, minä olen maannut saunassani, mutta olen sittenkin ollut poissa. Se on varmaa, se on totta…
Nyt menetti nuori tuomari viimeisenkin toivonsa, hän väänsi käsiään ja repi tukkaansa ja huudahti:
— Onneton nainen, sinä olet sairas! Toivotko vai pelkäätkö tuota tuttavaasi?
— Pelkään, pelkään, hän koettaa minua pahuuteen vietellä, ja minä en sitä tahtoisi. Nytkin hän minua ahdistaa ja minä en jaksa enää, en jaksa… Menkää, jättäkää minut, armahtakaa minua!
— Sinä hourit, luulet minua piruksi. Luepa nuo renkaat vitjastasi, montako niitä on … lue ääneen!
— Kolme, neljä … kahdeksan, yhdeksän … ei, minä en tahdo häntä surmata … Ei, herra tuomari, minä en voi valehdella, minä olen hänen vallassaan, enkä pääse siitä koskaan irti … en koskaan…
— Siis tuomion täytyy langeta, se on oma tahtosi, sinä toivot roviota…
— Roviota, oi, minä tunnen sen polttavan luitani … ei, minä olen viaton, en tahdo kuolla… Ja kumminkin … hän kuolee … sitä ei voi enää auttaa, sitä ei voi auttaa mikään…