I. Onko reservimies sotamies?
Kerron "sotamiesajoiltani", vaikka minun kenties oikeammin pitäisi kertoa vain "reservimiesajoiltani", sillä mielipiteet siitä, onko reservimies sotamies, ovat tietääkseni erilaiset.
Ainakin "lähin päällikköni", ensi plutoonan toisen osaston päällikkö, tarkka-ampuja Makkonen, oli sitä mieltä että sotamies ja reservimies ovat aivan eri asioita, ja vaikka tuo tieto hieman lannisti kunniantuntoani, kun näet minäkin olisin tahtonut kehuskella olleeni sotamiehenä, — niin ketäpä reservimies uskoo ellei päällikköään.
Seikka oli näet semmoinen, että osastopäällikkö Makkosella ei ollut velvollisuutta — tuskin oikeuttakaan — pitää niitä "sisäharjoituksia", joissa nämä soturielämän tärkeät arvoasteet tyystin ja tarkoin opetetaan ylimmästä alimpaan saakka. Mutta hän halusi itse antaa alamaisilleen juuri siitä pienen erityisläksyn.
Hän oli näet, kuten jo mainitsin, pelkkä tarkka-ampuja, vaikka päällikkönä olikin, ja tuo seikka tuntui häntä itseään hiukan huolettavan. Jos olisi ollut edes jefreitteri, jos olisi ollut yksi ainoa vaatimaton nauha olkapäillä, niin hän jo olisi ollut oikea oikeutettu päällikkö. Mutta ei. Hänen ei ollut onnistunut saada yhtään nauhaa, hän oli pelkkä sotamies, ja siitä syystä hän käsitti, että tuhman reservimiehen on vaikea huomata antaa hänelle, niinkuin päällikölle, hänelle tuleva arvonsa ja kunnioituksensa.
Sentähden hän, kun kerran levättiin "volnassa" jostakin ankarasta ampuma-asennosta, yhtäkkiä asettui hyvin vakavan ja opettavan näköisenä hajasäärin rivin eteen ja alkoi:
— Kostamo.
(Kostamo oli osaston ainainen syntipukki. Hänestä saan vielä myöhemmin kirjoittaa erityisen kuvauksen.)
— Kostamo!
Ei vastausta.