Otteliaana. Ja lykkyä mykky työkkyritaloon!
Eskolan emäntä. Jumal' antakoon! (Seisauttaa kehränsä ja katsoo tulleita.) No, mutta tuttua väkeähän nämä vieraat taitavat ollakin. En ollut pirtin pimeydeltä tunteakaan. (Sysää kehränsä syrjään, nousee ja menee tulleita tervehtimään.) Ehtoota, ehtoota, ja tervetultua taloon.
Inkeri (on pannut ompeluksensa pois, nousut ja niiannut. Pyyhkii penkkiä vieraiden istuimeksi.)
Retriikka (kättelee talonväkeä). Kiitoksia, emäntä. Iltaa, Ingersohvi.
Inkeri. Tädit ovat hyviä ja painavat puuta.
Otteliaana (on kätellyt emäntää ja Inkeriä). Tattis, pikku Inger, (Istuutuu.)
Eskolan emäntä. No, tännekö se Inkeri vieraat vain tupaan istumaan hommasikin? Olisi toki lähdetty tuonne kamarin puolelle mukavampiin mööpeleihin.
Retriikka. Mikäpä vika näilläkään mööpeleillä lienee? Passaahan näin tuttujen täälläkin tiimapuolikas pakinoida. (Istuutuu.)
Otteliaana. Just puhuttu! Vielä meitä nyt sohviin ja lenstuoliin ja muihin mukavuuksiin völjäilemään.
Eskolan emäntä. No, kun tyytynette ja tykännette täällä olemaan… Mutta kuppi kuumaa meidän kuitenkin kulauttaa pitää. (Inkerille.) Syynääpäs sinä, Inkeri, tuonne hellan piisiin, eikö siellä vielä olisi pannun pohjassa vieraiden varaa. (Alkaa siivota pöytää.) Ei tässä nyt tosin ole tällä kertaa kahvin keralle sen kummempia sortteja ja serveerauksia kuin retaa ja sokeria. Pullat puodissa ja pikkuleivät paakarissa, he, he. Odoteltiin onneksi vielä kahvin kanssa miehiä tuolta puulaakin virmantöistä ja propsileveransseista kotiin, niin että sattui edes sen verran suunavausta valmiiksi.