Produced by Matti Järvinen and Tuija Lindholm.

Satanen muistelmia Pohjanmaalta.

Kirjoittanut
Saara Wacklin.

Suomentanut
J. Aulén.

Ensimäinen osa.

Ensimmäisen kerran julkaissut
G. W. Edlund 1872.

1.

Oulu puoli sataa vuotta takaperin[1].

[1] Alkuperäinen kirja tuli ulos v. 1844, josta vuodesta meidän päiviin asti kulunut aika siis on lisättävä ylläsanottuun ajan-määrään. Suom. muist.

Jo viisikymmentä vuotta takaperin oli Oulu niin kasvanut, että se oli Pohjanmaan etevin, ja Turun, sen aikaisen pääkaupungin perästä, Suomen suurin kaupunki. Väestön luku oli yli kolmen tuhannen, ja siihen katsoen oli kaupungin ala, joten tavallista on pohjoisimmissa maissa, sangen avara. Myöskin kaupungin kauppa, jonka esineenä oli Pohjois-Suomen äärettömäin metsien tuotteet, oli mahtava. Kauppiailla oli suuria laivoja ja moni kauppias oli itse meri-katteinina koonnut osittain varoja, osittain sellaista kykyä ja kuntoa, jota kauppiaan on tarvis. Oulu oli todellinen kauppakaupunki ja kaupasta elivät sen enimmät asukkaat. Kaupungin avara merien kulku tuotti sinne vierasten maitten ylöllisyyttä ja turhuutta, jotka tapain yksinkertaisuuden suhteen olivat hyvin silmäänpistävät.