Ihan lähellä koskea rouvista yksi pyörtyi. Samassa töytäsi venhe kiveä vastaan, niin että toinen rouvista loiskahti veteen. Mutta kaikkein ihmeeksi ei hän uponnut, sillä monet tärkkihameet kannattivat häntä veden päällä, ja niin hänen onnistui kiivetä kivelle, johon venhe oli tölmähtänyt. Kurjan näkösenä vaikka paitsi vaaratta istui hän nyt siinä, mutta korea ja kallis pitsimyssy meni teitänsä.
Onnellisin oli se, joka vaarasta tietämättä makasi menehtyneenä venheen pohjassa. Kolmas rouva ja tyttö olivat polvillaan ja kädet ristissä antauneet välttämättömän kovan kohtalonsa haltuun.
Mutta saamasta nyhjäyksesta kääntyi venhe oikeaan väylään ja kaikkein ihmeeksi ja iloksi sujusi se ihan sievisti alas Koskenniskalta ja sitten sen vauhti vähentyi.
Koskenniskan ja ison kosken välillä on tyynempi vesi. Siinä rannalla on aina venheitä. Sieltä kiiruhdettiin heti avuksi. Rouva-poloisten ilon ja kiitollisuuden pelastuksestansa voi jokainen hyvin käsittää. Maalle päästyänsä virkosi pyörtynytkin pian. Sitte noudettiin se rouva, joka vaakalastin tavalla tuli veteen viskatuksi. Muutaman päivän kuluttua, joina rouvat säikähdyksestä jaksoivat pahoin, oli heillä vaan täyttymättömän käyntinsä muisto jäljellä.
14.
"Herra-Jumala pitää hulluista huolta."
Toinen tapaus koskella on yhtä omituinen. Se on monelle paikkakunnan asukkaalle tuttu.
Mielipuoli mierolainen, joka kerjäten kävi taloissa Oulujoen varrella, irroitti eräänä päivänä venheen koskenniskalta, istui mieropussinensa siihen ja heittäytyi niin ihan iloisena vesille. Venhe oli jo väkevimmässä koskessa, kuin tämä huomattiin, eikä pelastusta enää ollut ajattelemistakaan, ja vihdoin katosi se kokonaan näkijäin silmistä. Miehen kuolema pidettiin varmana eikä häntä siis haettukaan yhtävähän kuin venheen omistaja venhettänsä, jonka luuli koskessa murskaantuneeksi. Mutta sanotaan Herran Jumalan olevan hulluin hoitajan, ja niin oli nytkin, sillä onnellisesti oli venhe tullut alas koskesta, mutta tuuli ajoi sen merelle, Ruotsin puolelle, jossa Tukholmaan kulkeva laivuri löysi mielipuolen, otti sen laivaansa, hoiti sitä vaikkei sen kieltäkään ymmärtänyt ja vihdoin heitti Tukholmaan.
Monta vuotta myöhemmin löysivät muutamat Suomalaiset saman miehen kunnollisena ja taitavana ruukintyömiehenä lähellä Ruotsin pääkaupunkia.
Hänen järkensä oli selvinnyt, ja onnettomuudestansa oli hänelle vaan se muisti, että Jumalan enkeli oli hänen kehnosta venheestä nostanut suureen laivaan. Hän sanoi myöskin Jumalan hänestä ainaisen huoleen pitäneen.