Kotona oleva rouvansa ja lapsensa olivat levottomat, mutta tavallinen lohdutuksensa oli, että laiva kaiketikkin oli jossain satamassa.
Eräänä päivänä osti Posseniuksen rouva suuren lohen. Hämmästykseksensä löydettiin sen mahasta hopea-lusikka merkitty Posseniuksen nimellä, joka oli otettu mukaan matkalle.
Perheensä luuli hänen epäilemättä kuolleeksi, sillä laivan luultiin joutuneen haaksirikkoon ja koko väen hukkuneen.
Mutta suuri oli kaikkein ihme ja ilo, kuin laiva parin päivän kuluttua tuli Oulun satamaan. Se oli tullut niin pikaisesti, että tieto sen lähdöstä postissa ei vielä ollut joutunut.
Possenius kyllä oli lusikkaansa kaivannut, mutta ei tietänyt, miten se tulomatkalla oli kadonnut. Hän toki arveli sen pesoveden muassa heitetyksi mereen. Lohi oli siis ollut laivaa paljon joutuisampi.
27.
Kenraali Carpelan ja Oulun koulu-nuoriso.
Oulun läänin maaherrana olemme jo näissä muistelmissa maininneet Carpelania. Missä joku hyvä avu tai ansio oli, olkoon halvimmassakin, sen osasi hän löytää ja hän kehoitti ahkeruutta ja tehollisuutta siinäkin, missä työntekijältä puuttui luonnonlahjoja hänen vaivaloisessa kutsumuksessansa.
Varsinkin isällistä huolta piti hän koulu-nuorison opista ja edistymisestä eikä milloinkaan ollut poissa loppu-tutkinnoista.
Lucian päivänä Joulun edellä oli nuorison suurin juhla, sillä silloin paloi avarassa koulu-huoneessa sadottain talikynttilöitä, joista moni antajallensa oli arvosampi kuin toiselle vahakynttilä, sillä köyhimmänkin lapsen omaiset saivat sinne viedä kynttilänsä. Yhtä mieluisasti kuin varalliset poikainsa ahkeruuden kehoitukseksi antoivat usiampia nauloja kynttilöitä, yhtä mieluisasti istui köyhän äiti Pari vuorokautta pimeässä pientensä kanssa, saadaksensa vaan lahjoittaa muutaman hetken valoa ja iloa sille, jonka äidin sydän arveli tulevan heidän turvaksensa.