Eukkonsa oli jo hyvän ajan kurkistellen ikkunasta odottanut miestänsä. Jos julkisesti olisi kaipauksensa osottanut, pelkäsi miehensä tulevan itserakkaaksi. Sentähden oli hänelle satoja kertoja muistuttanut samaa hyvää neuvoa, jonka aina antoi kaikille nais-ystävillensä, että miestä pitää kurittaa, muuten se kurittaa vaimoansa. Tätä ohjetta seuraten ja ettei miehensä suinkaan huomaisi, miten iloinen hän oli sen kotiotulosta, lausui hän tavallisella tytymättömällä kilisevällä äänellänsä: "hyi Timbom! pysy poissa; minä luulen että olet humalassa." (Hän tiesi miehensä ei milloinkaan olleen juopuneen.)
"En humalassa, mutta pölyssä ja kurassa, ja paitsi sitä on minulla julma nälkä." Nämät sanat sulattivat rouvan hellän sydämen niin, että paikalla käski Tiinan harjaaman pormestaria ja sill'aikaa toimitti hän omin käsin ruokaa. Syödessä varotti hän miestänsä, ei millonkaan oleman poissa myöhään, sillä hän jo luuli hänelle jotain tapahtuneen tai kuninkaan hänen ottaneen. Hän sanoi seitsemän kertaa lähettäneensä Tiinan Ränniä kohden häntä hakemaan. Itse oli hän "Sokurin" kanssa monta kertaa käynyt kirkolle asti häntä vastaan, mutta turhaan. Sitten oli hän ikkunasta pitänyt vahtia eikä vieläkään sanonut ymmärtävänsä, mitenkä hän oli päässyt kamariin asti ilman hänen huomaamattansa. Mutta eukkopa ei tietänyt ukon oikotietä kyökin ikkunan lävitse, yhtä vähän kuin monta muuta salatietä, joita ukko toisinansa huviksensa käyskeli.
Nyt pormestari vuorostansa kertoi Tiinalle ja rouvallensa, miten armollisesti kuningas suurilla silmillänsä oli häntä katsonut ja miten ihana drotninki ystävällisesti oli hänelle päätä nyökäyttänyt ja miten iloiset olivat hoviryökinät olleet kuin vaan vähäsen saivat häntä nähdä y. m.
Näistä sekä iloinen että murheellinen, lausui pormestarinna: "Jumalan kiitos, että taas olet kotona!"
Mutta vahvasti päätti hän ei enää päästää Abeliansa hoviryökynäin katseltavaksi. Ja siinä asiassa piti eukko puheensa.
31.
Kuninkaallinen pari.
Ihminen rakastaa usein sitä, mikä on eritapainen kuin hän itse on. Tämä muistui mieleen sille, joka näki tämän kuninkaallisen parin. Nuoruuden vilkkaus, tunnollisuus, sielun voima ja hyvät avut loistivat nuoren drotningin suloisista silmistä, kuin taas nuori kuningas näytti kovalta, miehuulliselta, tylyltä ja melkein vanhuuden vakaiselta. Porvariston hevosten sinisinä vaunuja vetäessä näytti hänen muotonsa sanovan: koska juhdaksi olette ruvenneet, niin tehkää velvollisuutenne. Mutta drotningin lempeässä silmässä kiilsi kyynel valjuna istuessaan jyrkkämielisen puolisonsa vieressä ystävällisesti tervehtien iloitsevaa joukkoa.
Kuninkaallisten kunniaksi toimitti porvaristo päivällisen ja suuren paalin. Ne pidettiin kauppamies Spårmannin suuressa salissa.
Kaupungin tavallista hiljaisuutta tällä aikaa keskeyttivät riemuitsevan kansan ilohuudot joka kerta kuin korkiat matkalaiset jossakin liikkuivat. Ja vaikea oli ymmärtää, mistä tulivat ne väkijoukot, jotka nyt virtailivat Oulun kaduilla, jonka väestön luku vaan oli kolme tuhatta.