"Ja hän voisi opettaa toisia", huokasi Katherine. "Hilarynkin olisi hyvä oppia enemmän; hän on teräväpäinen ja sukkela."
"Liiankin sukkela, pelkään. Emme saa jättää hänen nokkaviisauttaan huomaamatta, Katherine; se on toisinaan hupaisaa, mutta hillitä se täytyy. Ellenillä näkyy olevan taipumuksia samaan suuntaan."
"Ketään meistä ei voi verrata Mabeliin", sanoi Katherine miettivänä. "Hän on vain lapsi, vastikään täyttänyt kaksitoista, mutta ajatteles hänen taloudellista kykyään! Pelkällä katseellansa olen nähnyt hänen vaientavan Hilaryn."
Rouva Fowler oli ääneti, ja sanomattoman murheellisuuden varjo häilähti hänen kasvoilleen. Hän oli pysähtynyt rakkaimman ruusupensaansa eteen, mutta vaikka se oli kukkien peittämä, hän ei huomannut niiden kauneutta. Miksi he hetkinen sitten olivat puhuneet eroamisista? Eikö Mabelin kadottamisen pelko alituisesti järkyttänyt heidän onnensa perusteita?
Ison perheen jäsenien keskuudessa on usein joku "enkeli", ja Mabel oli
Fowlerien enkeli — tyttö, joka syntymästään asti oli ollut heikko.
Toiset olivat terveitä ja tukevia, mutta eivät koskaan unohtaneet
Mabelin heutoutta, ja, kuten Katherine oli sanonut, tämän voiman tunsi
ja tunnusti Hilarykin, vaikeimmin ohjattava heistä kaikista.
Seisoessaan silmät sumeina ruusuja katselemassa äiti ajatteli sitä alituista lempeyttä, joka oli tehnyt Mabelin hänen sydämelleen niin rakkaaksi. Hän muisti tämän herttaisen lapsen suloisen esiintymisen, mieluisat puheet ja tyynen kärsivällisyyden sekä mietiskeli, miten hän jaksaisi kantaa eroamisen.
Hänen mielensä huojentui, kun Katherine taas puhui käytännölliseen sävyyn ja palautti hänen ajatuksensa elämän jokapäiväisimpiin asioihin.
"Tytöt kasvavat hyvin nopeasti, äiti", hän sanoi; "Hilary ja Mabel ovat molemmat pitkiä ikäisikseen ja heidän on pian saatava uudet puvut. Heidän paraat hameensa ovat jo aivan kuluneita."
"Lapsi parat", vastasi rouva Fowler; "miten hauskoilta he näyttäisivätkään sellaisissa kermanvaaleissa pukimissa kuin on Ellwoodin lapsilla! Ja miten helppoa täti Judithille olisi lähettää heille sieviä vaatteita!"
Katherine ei ollut pahoillaan, että oli kääntänyt äitinsä ajatukset toiselle taholle. Pieni huoli on hyödyksi, milloin se häätää mielestämme suuren surun. Ja juuri silloin kuului kukkatarhaa hedelmäpuutarhasta eroittavan matalan aidan takaa miesten ääniä, ja eteisestä kajahti heleä tytönnauru.