Olli kääntyi hitaasti ja meni sisään.
Saiman kasvoille levisi jälleen ivanhymy ja pää nousi ylpeänä ja kädet puristuivat nyrkiksi, kun hän astui pihan poikki tielle.
Aapo tuli vastaan lakki kallellaan, kädet taskuissa ja laulaen:
Voi kuinka iloinen olin minä silloin, kun tanssista tanssihin kuljin ma illoin. Mut' sitten tuli tuttu ja loppui koko juttu.
Saiman mieleen laulu heitti hetkeksi valoisan tunteen ja hän huusi
Aapolle:
— Laula vielä.
Juur' kaksikymmentä vuotta minä täytin ja aika veikeeltä veijarilta näytin, mut' suru minut otti, kun järki hyvä petti — — —
Luuletko, että voisimme yhdessä laittaa siihen kauniimman nuotin?
— Se on tietty, sanoi Aapo liian innokkaana.
— Minä säestäisin piaanolla.