— Mitä siitä meikäläisen opista, — sanoi Juonala lysähtäen kokoon ja kääntäen pois kasvonsa.
— Olette hyvin itsekäs mies! — huudahti nuorukainen, nähdessään
Juonalan harhailevan katseen. — Minä olen kuitenkin päättänyt
opettaa Katria ja minä teen sen! — sanoi hän laskien kätensä
Juonalan olalle.
— Mitäs, mitäs sitä … tapaili Juonala ja laittoi viulua nahkakoteloon ja valmisteli lähtöä.
Tuomas pakkasi kirjansa ja muut varusteensa ja meni sitten pihalle
Katria tapaamaan.
— Hyvästi, Katri, vähäksi aikaa. Isäsi lähtee häihin ja minä lähden kotia, mutta lukuja me jatkamme. Pidä kirjat täällä ja käy pappilassa vaikka joka päivä.
— Uskallanko minä?
— Ei sinua siellä kukaan saa loukata, sen minä lupaan, — sanoi Tuomas. — Sinulla on sellainen pää, että opit vuodessa sen, minkä muut kymmenessä.
— Onko? — huudahti Katri loistavin silmin ja löi kätensä yhteen, mutta vaikeni samalla ja sanoi katkerasti: — Ne luulevat minua vähämieliseksi.
— Juuri senvuoksi me näytämme niille kurssia!
Juonala ja Tuomas lähtivät.