— Kahvi ei maksa niin hiivatin suuria summia kuin yhtiöt, intti pankinjohtaja.
— Niin, sen pahempi, ei voi välttää vetämästä rikkaita yhä lähemmäksi köyhiä, samalla kun nostetaan köyhiä varallisuuteen osallisiksi, huomautti Pouta.
— Kyllä niin, mutta kysy kalalta, tahtooko se tulla pyydetyksi verkolla vai koukulla, sanoi pankinjohtaja.
— Minusta on niin kaunista sovinnolla ojentaa kätensä tulevaisuudelle, ennenkuin pakko saavuttaa, sanoi Virva.
— Olen kyllä valmis seuraamaan vaikka itse kuolemaa, mutta minun täytyy voida ensin uskoa, että siitä on minulle hyötyä, sanoi viisas vanhus kohottautuen korkeammalle tuolissansa.
Hän hymyili ja nuoret nauroivat onnellisina, tuntien yhä enemmän vapautuvansa elämän ahtaista arvoista tavotellessaan sille valoisampia ja laajempia muotoja.